Vuosi pulkassa.

Jahas, tässä ollaan sitten vuoden viimeisessä päivässä, tai ainakin ihan kohta. Jo toinen tammikuu tässä talossa, ihan pian. Ja miljoona projektia edelleen kesken rempan suhteen, mikäs sen hauskempaa. En ole mikään perfektionisti ja jopa nautin keskeneräisyydestä, joten tuskin alkavanakaan vuonna paikat tulevat kuntoon.

Joulu oli vetinen, mutta pidimme verhot kiinni. Sisällä oli oikein mukavaa: hyvää ruokaa, iloisia perheejäseniä ja kerrankin juuri sopivasti lahjoja lapsille. Ähkyltä säästyttiin sekä ruokapöydässä, että kuusen alle jätettyjä lahjoja availlessa.

Kuuseksi kelpuutettiin pitkin hampain omasta pihasta haettu pikkuinen yksilö, jonka ainut synti oli sattua kasvaneen ihan väärään paikkaan. Kaunis siitäkin tuli, kun saatiin koristeet paikoilleen. Huomenna taitaa kuusi kyllä lähteä, onhan se jo viikon tuossa nurkassa seissytkin.

Pelipäivä ennen joulun tohinoita.

Keskittymistähän se vaatii...

...mutta kaunista jälkeä tulee.

Uudelle vuodelle toivon oikein aikaista ja lämmintä kevättä, ja samoin lämmintä ja pitkää kesää. Toivon hartaasti, että tämä myöhään alkava talvi ei jatku yhtä pitkään kuin viime keväänä, vaan jää vain parin kuukauden mittaiseksi pyrähdykseksi. Talvi on inhottava vuodenaika, ei siitä pääse mihinkään. Hiihtäminen kirkkailla keväthangilla on hauskaa ja pulkkamäki kerran kuussa samoin, mutta jos mietin, mikä talvessa on ihaninta, se on ehdottomasti kevättalvi, kun kaupasta saa ihania tulppaanikimppuja ja lisääntyvästä valon määrästä tietää kevään jo tulevan!

Tässä vielä motivaatiota muille kevättä odottaville, tämän paikkakunnan tiedoilla:

              aurinko nousee           aurinko laskee
31.12.            9.42                      15.04
15.1.              9.23                      15.26
31.1.              8.46                      16.20
15.2.              8.04                      17.04
28.2.             7.24                      17.41


Jos se lumi pikkuhiljaa tulisi, niin valon määrä olisi aivan ihastuttava tähän pitkään ja synkkään alkutalveen verrattuna. Ehkä jopa niin mahtava, että innostuisin taas lenkkeilemään ;)

Kylmää kyytiä.

Huh. Eilen on vietetty esikoisen synttäreitä, tänään talo oli täynnä sukulaisia ja perhetuttuja. Ja näköjään alkaa olla jo perinne, että meillä on joku kodinkone rikki tai tukossa lasten juhlapäivinä. Tammikuussa kuopuksen synttäreiden aikaan tiskasimme käsin, koska keittiön viemäri oli tukossa eikä tiskikonetta voinut käyttää. Nyt Gigantista tilaamani pyykinpesukone laskikin poistoletkun kuristimen alta seinän vierestä vedet lattialle. Ilmeisesti viemäriputkessa on tukos. Ei muuta kuin rassaamaan koko suvun voimin! Oli taas omanlaisensa kemut: kaksi kolmasosaa juhlaväestä kahvittelee keittiössä ja se epäonninen vähemmistö yrittää avata viemäriputken tukosta kellarissa... Lopputulos: putki tukossa, imuauto tulossa maanantaiaamuna kello seitsemän! Eipähän tule nukuttua liian pitkään ensimmäisenä virallisena arkilomapäivänä.

Juhlavieraiden kanssa kahvitellessa tuli puhe sopivasta sisälämpötilasta. Meillä on kuulemma aika vilpoisaa. Me heiluttelimme villasukkiin verhottuja varpaitamme ja ihmettelimme kommentteja. Totesimme yhdessä, että sisäilman lämpötila on tottumiskysymys. Me hikoilemme tuttavien vedottomassa, lattialämmöllä varustetussa talossa, jossa on vähintään 23 astetta lämpöä. Kun tuttavamme tulevat meille, he pyytävät hytisten villasukkia lainaan hetken kahvipöydässä istuttuaan. Onneksi minä neulon niitä joka talvi, joten lainattavaa riittää!

Olen seuraillut nyt kahden syksyn ja alkutalven ajan meidän lämpötiloja, ja ollaanhan me siellä viileän puolella selvästi.
Motivan sisälämpötilaopas suosittaa seuraavia lämpötiloja:
- oleskelutilat 20-21 ºC
- makuuhuoneet 18-20 ºC
- kerrostalojen porrashuoneet 17-18 °C
- varasto 12 ºC
- autotalli 5 ºC
Motiva tietää myös muistuttaa, että asteen lasku lämpötiloissa säästää noin viisi prosenttia lämmityskuluja. No sittenhän me säästämme oikein urakalla! Meillä on tämän puolitoista vuotta kestäneen seurantajakson perusteella kylmällä ajanjaksolla vähän viileämpää:

- olohuone 17-18,5 C
- keittiö 16-18,5 C (paitsi kun uuni on päällä)
- lastenhuone 18-21 C
- meidän makuuhuone 15-18 C
- kellarikerros 15-20 C (ainoan patterin termostaatti rikki, eli on joko kylmä tai tulikuuma)
- puolilämmin kuisti 7-15 C

Alkusyksystä olen aivan jäässä parin päivän ajan, kun ulkona kylmenee ja sisälläkin tuntuu olevan hyisen koleaa. Vaihdettuani paksun talvipeiton sänkyyn palelen muutaman yön, kunnes totun. Usein iltaisin huomaan tietokoneella oltuani, että sormeni ovat hirveän kylmät, vaikka yleensä käteni ovat aina lämpimät. Se vaiva kuitenkin korjaantuu heti lopetettuani näpyttelyn. Summa summarum: hyvin tähän tottuu. Koleana iltana on ihanaa käpertyä sohvalle viltin alle ja ottaa lämmin kissa kehräämään syliin. Villasukkia on kiva neuloa ja käyttää. Palelevaisemmalla lapsella on vaaleanpunainen fleeceaamutakki, joka lämmittää kylmää aamupalaa syödessä ihan tarpeeksi, ja sitten kohta onkin jo lämmin. Esikoinen vetää pitkin taloa paljain jaloin, jossei sukkien käytöstä muistuta, eli ilmiselvästi ei palele. Me olemme varmaan vaan erityisen kylmäpäistä joukkoa. Toisaalta, näillä lämmitysöljyn hinnoilla saa ollakin!

Ah ihana lauantai-ilta!

Kylläpä osaa olla raukea olo. Siivosin yläkerran, kannoin kaikki vuodevaatteet pakkaseen tampattavaksi ja tuultumaan, imuroin, vaihdoin lakanat, pesin pyykkiä. Kylvetimme, saunotimme ja ruokimme lapset, puimme pehmeät yöpuvut päälle ja peittelimme puhtaisiin lakanoihin iltasadun säestyksellä. Kun rauha laskeutui maahan, kaivoin pakastimesta lopun suklaajäätelöstä ja asetuin mukavasti sohvalle... Kunnes parin minuutin päästä takaani kuului esikoisen tuskainen ääni: "mun heiluvaan hampaaseen sattuu". Pikkusisko haukotteli takavasemmalla. Seurasi vartin verran kidutusta muistuttavaa toimintaa, kun yritimme suostutella äärimmäisen kipuherkän pojan joko ihan itse ottamaan sen viimeisellä juurenpätkällään ikenessä roikkuvan maitohampaan irti, tai sitten sallimaan meidän auttaa. Ensimmäinen taisto oli "itse", "äiti" vai "iskä", seuraavaksi "langalla", "paperilla" vai "kääntämällä". Mikään ei ollut hyvä, ikeneen sattui, nukkuakaan ei voinut. Kaikki uhkaukset otettiin käyttöön, kun maanittelu ei toiminut. Yksi piti käsiä, toinen yritti saada suuta pysymään auki, kolmas huusi ja rimpuili, neljäs piteli korviaan. Lopulta, tiukan ukaasin edessä, poika antoi minun kääntää hammasta sen verran, että se roikkui enää puolen millin riekaleella kiinni. Siitä sen uskalsi jo sankari itse ottaa pois, hysteerisen huudon saattelemana.

On se vaikeaa olla ekaluokkalainen. Vielä vaikeampaa on olla pieni ja pelokas ekaluokkalainen.

Hampaanirroitusoperaatio söi ihan kaikki voimani. Piti kirjoittaa portaikon valaistuksesta ja liesituulettimen asennuksesta, mutta jääkööt toiseen kertaan. Tässä vielä kylmä mutta kaunis iltapäivän hetki.

Vähäluminen maisema.

Kello löi jo viisi...

Hip hei, kolmen päivän vapaat! Sain vihdoin ja viimein tartuttua puhelimeen torstai-iltapäivänä ja soiteltua erinäisiin paikkoihin, ja nyt voin hyvällä omallatunnolla nauttia pitkästä viikonlopusta, kun ensi viikolle on nuohooja, asentaja ja kampaaja sovittuna. Työasioita on vieläkin levällään, mutta näin se tuntuu aina olevan... Ihan törkeän kiireinen syksy takana, joululoma tulee kyllä tosi tarpeeseen parin viikon päästä.

En ole mikään sisustusblogi-ihminen, mutta kun meillä kerrankin oli edes kohtalaisen siistiä, niin nappasin muutaman kuvan. Meillä remonttivaiheessa käyneet ehkä näkevät muutoksen, muiden mielestä tämä lienee vain vanha ja hieman epäsiisti talo.

Vasemmalla tiskipöytä, oikealla työtaso. Ikkunat pohjoiseen ja itään.

Olohuone idänpuoleiselta ovelta kuvattuna. Vähän on vieläkin askeettinen...

Kirjastohuone.
Tulevaisuudessa kenties meidän makuuhuoneemme, jos lapset savustavat meidän yläkerrasta pois.

Liesituulettimen vaihdon jälkeen on sitten ehkä kuvattavaa myös keittiön toisella seinämälläö. Toistaiseksi en viitsi sieltä paljon kuvia laittaakaan, kun se on vähän vaiheessa, edelleen.

Kirjastoon haaveissa olisi täyskorkeat kirjahyllyt. Jospa tässä ensi vuoden mittaan saataisiin sellaiset, niin seinätilaa jäisi muuhunkin...

Hey big spender - lapsiperheen äidin villit ostokset.

Huh, veronpalautukset alkaa olla tuhlattu jo ennakkoon. Hyödynsin kodinkonefirman viikonlopputarjouksen ja ostin pesutornin. Toivottavasti ovat toimivat koneet, vaikka tingin vähän hinnasta (ja oletettavasti myös laadusta). Parin viikon päästä pääsen testaamaan, kunhan se ihkauusi, lämpöpumpputekniikalla toimiva kuivausrumpu tulee markkinoille. En ole muuten kuivausrumpua käyttänyt sitten opiskelija-asunnon, jossa oli pesutuvassa jättikokoinen teollisuuskuivaaja, joka haisi aina tunkkaiselta ja jätti vaatteet pikkuisen nuhjuisiksi. Oletan, että kotikone on parempi. Kuivausrummun käyttö tulee olemaan kyllä olematonta kesäkuukausina, vien nimittäin toukokuun alusta syyskuun loppuun saakka kaiken mahdollisen ulos kuivumaan. Mikään ei voita ulkona kuivuneen pyykin tuoksua! On kuitenkin tosi paljon joutuisampaa viskata märkä pyykki kuivausrumpuun ja ottaa se kahden tunnin päästä kuivana ulos, kun ripustella matalapaineella pyykit narulle ja todeta vuorokauden päästä, että märkiä ovat vieläkin. Meidän pyykkinaruille mahtuu noin puolitoista koneellista, sen enempää ei voi yhtenä päivänä pestä pyykkiä, ellei virittele henkareita joka saranaan ja kaapinkahvaan.

Onhan tämä surullista, että voi innostua pesutornista niin paljon, että haluaa kertoa siitä koko blogimaailmalle, mutta tähän on tultu. Onneksi osaan välillä innostua vähän muustakin.

Tänään kävimme koko perheen voimin virkistäytymismatkalla Ikeassa. Lapset virkistäytyivät lapsiparkissa, minä virkistäydyin pientavaraosastolla ja mies virkistyi heti, kun lähdimme tavaratalosta pois. Mukaan tarttui lähinnä kaikkea pientä kuten valkosipulipuristin ja led-lamppuja, mutta tällainen matto vaikutti aika miellyttävältä lastenhuoneen jääkylmää linoleumlattiaa ajatellen, joten sen kummempia pähkäilemättä nappasin sen mukaani.

Ikea: Ådum.

Toivottavasti matto ei pölyä ihan kauheasti. Pikkulegojen pienimmät osat varmasti katoavat tuohon nukan sekaan välittömästi, mutta ainakin maton pitäisi olla pehmeä ja lämmin.

Kiireisin aika alkutalvea on toivottavasti jo ohitse. Tulevalla viikolla pitää vielä ehtiä yhteen kokoukseen ja pitää yksi iltapäivään sijoittuva kokeenvalvonta, mutta sitten voin töiden jälkeen vetää henkeä, ah ihanaa! Tässä vaiheessa vuotta huomaa, kuinka kuormittavaa kaikenlainen kokoustaminen ja iltatyöt ovat tuon kohtuusäännöllisen päivätyön päälle. Puhumattakaan siitä, ettei kotitöiden tekemiselle jää yhtään aikaa ja energiaa, kun käy kotona vain kääntymässä. Minusta ei ole marttyyriksi, joka illalla muiden nukkuessa hinkkaa keittiön tiskipöydän pintaa kiiltäväksi ja tiristää muutaman kyyneleen, kun kukaan ei huomaa arvostaa elettä. Ehei, ennemmin ollaan kuin siat pellossa, onnellisina ja vähän sotkuisina!

Tulipahan kotipainotteista tekstiä. Ensi kerralla on toivottavasti jotain edistystä raportoitavana nuohoojan, sähkärin tai yleismiehen suhteen (jotka kaikki odottavat vielä soittoani, hups)...

Lunta satoi.

Jokohan tänään satanut lumi pysyisi? En ole talven ystävä, mutta onhan tuo valkea kerros maan päällä aivan verraton valon kannalta. Pimeys ei ole ihan niin vallitsevaa, kun maa on valkea.

Kulunut viikko oli taas osoitus siitä, kuinka asioita ei vain voi hallita. Minulla piti olla lyhyt ja leppoisa viikko ala-asteella, paljon aikaa hoitaa asioita työpäivän jälkeen ja tilaisuuksia olla enemmän lasten kanssa. Murphyn laki kuitenkin teki tehtävänsä, ja esikoisemme nappasi jostain lauantaiaamuksi vatsataudin. Niinpä viikko noudatti seuraavaa kaavaa: esikoinen lauantaina, isänsä maanantai-iltana, kuopus keskiviikkona ja minä torstaina. Perjantaihin mennessä olin niin voipunut kaikesta siitä sairastamisesta ja sen ennakoimisesta, ettei lyhyestä ja helposta voinut enää puhua. Ensi viikko on taas pitempi ja mahdollisesti työläämpikin, mutta ainakaan se ei todennäköisesti mene vastaavan taudin kourissa (en viitsi edes ajatella mitään influenssoja)...

Nyt, kuitenkin, maassa on rauha ja lunta myös. Keittiön pöydällä on uusi väliaikaispöytäliina (sitä täydellistä odotellesa) ja joulukaktuksetkin kukkivat. Ja hei, noita kernipintaisia pöytäliinoja saa vaikka missä kuoseissa täältä meidän omalta kylältä, eli voi mennä vaikka kävellen lasten kanssa ostoksille! Pitää iloita näistä vähistä palveluista, pianhan täältä lähtee Alko ja kirjastokin, joten jatkossa juomme vain maitoa ja luemme vain kotiin tilattuja lehtiä, tai jotain sellaista...

Veronpalautuksiin on enää puolitoista viikkoa, joten taidan sukeltaa kodinkoneiden ihmeelliseen maailmaan ja alkaa valita meille uutta pyykinpesukonetta. Tuo vanha päältätäytettävä on ihan kiva ja ehjä, mutta sen lyhyin normaaliohjelma suurelle täyttömäärälle kestää vaatimattomat 2,5h... No can do. Onneksi on verot ja niiden liikamaksu!

Suunnitelmia.

Töissä on ollut ihan hivenen rauhallisempi viikko, joten olen ehtinyt miettiä asioita.

Liesituulettimen vaihto alkaisi olla ajankohtaista - sitä vanhaa, mahdollisesti jopa 60-luvun Upoa en uskalla käyttää, koska se on täynnä rasvaa ja maalikin irtoilee pitkinä liuskoina pinnasta. Tässä vielä kuva, jossa keittiö on alkuperäisasussaan. Kaikki muu on jo muuttunut, mutta liesituuletin on edelleen sama vanha (ja seinät edelleen mintunvihreät).

Tuo liesituuletin lähtee toivottavasti vielä tämän vuoden puolella. Ensi pitää vaan löytää uusi, ja ennen sitä pitää saada asentajan arvio siitä, minkälainen liesituuletin tuohon paikkaan käy. Tuo liesituulettimen yläpuolella oleva kaappi oli jo ihan purkutuomion saanut, eikä sitä maalattukaan kunnolla, mutta nyt voikin tietysti käydä niin, että se on helpompi vain jättää paikoilleen. Siinä tapauksessa meillä on yksi hyvin kevyesti pohjamaalattu kaapinovi huolella maalattujen joukossa...

Pieniä muutoksia. Osassa huoneista on ollut ihan kamalan rumat verhokiskonsuojukset, sellaiset lastulevystä tehdyt ja puupintaa imitoivalla kontaktimuovilla päällystetyt. Olen nyt kolmesta huoneesta saanut irroitettua ne, ja tilalla on verhotangot. Joissain huoneissa ne verhokiskonsuojukset ovat puuta ja valkoiseksi maalatut, eivätkä näytä ollenkaan niin kamalilta, joten olkoot vielä paikoillaan. Ei ole kovin ekologista vaihtaa kaikkia osia vain sen takia, että pystyy tai haluaa. Tässä pitää tasapainoilla etiikan ja estetiikan rajamailla, kompromisseja hakien.

Sähkäriä kaivataan edelleen, en vain ole ehtinyt soittaa vielä (enkä siivota lastenhuonetta esittelykelpoiseksi, koska jotenkin kummallisesti rojut leviävät joka päivä uudestaan lattialle). Tarvitsemme kipeästi lastenhuoneeseen lisää pistorasioita, yksi toimiva ei ihan riitä! Ja toinen kattolampun paikkakin saattaisi olla kätevä, niin valo jakaantuisi suurehkoon huoneeseen tasaisemmin.

Puutarhasuunnitelmat ensi kesää varten ovat aluillaan. Niistä varmasti lisää tuonnempana...

Kohta on myös se aika vuodesta, jolloin kaivan esiin joulureseptit ja alan visioida joulun menuuta. Suurinta osaa valitsemistani resepteistä en lopulta tee, koska syöjiä on aika vähän, mutta onpahan taas saanut suunnitella jotain! En ole erityisen jouluihminen mutta pidän paljon ruoasta, joten meidän joulussa ruoka on tärkein elementti, ainakin aikuisille. Mikään ei muuten lähennä pariskuntaa niin tehokkaasti kuin tulikuumien, jauhoisten perunoiden kuoriminen imellettyä perunalaatikkoa varten, kannattaa kokeilla! Siinä on sitä jotain, kun kello tikittää puoltayötä, terästetty glögi jäähtyy lasissa ja perunanpalanen toisensa jälkeen putoaa kallistuvasta haarukasta kuoriastian puolelle. Kärsimme yhteisen hyvän vuoksi, vuosi toisensa jälkeen. Ja aina se perunalaatikko maistuu yhtä hyvälle! ("Lapset, sitä on sitten pakko syödä, isi ja äiti ovat ihan itse tehneet sen ja se oli kuulkaa melkoinen homma tänäkin vuonna!")

Marraskuu, otaksun.

Tänään oli syksyn harmaata melankoliaa huokuva päivä, joten houkuttelin (=pakotin) perheeni metsäretkelle Rasuanniemeen, hiekkaharjupohjaiselle niemelle, joka kapenee kapenemistaan, kunnes seistään kärjessä ja varotaan kastelemasta kengänkärkiä. Usva teki mäntymetsästä maagisen - oli helppo kuvitella, millaisista maisemista tarinankertojat ovat aikanaan hakeneet inspiraatiota maahis-, peikko- ja tonttutarinoilleen.

Metsässä on aina ihanaa - tuntuu, että voimat palautuvat ja askel kevenee. Välillä tuntuu niin typerältä, että lähialueillamme on näin upeita paikkoja, ja silti tulee käytyä niissä niin harvoin. Toisaalta metsästäkään ei nauti, jos sinne menee hampaita kiristellen ja kelloa vilkuillen. Parasta on vain kävellä ja fiilistellä kaikilla aisteillaan, ja juuri niin me teimme tänään.

Tunnelmakuvia muutaman viikon takaa.

Olen kaiken tohinan keskellä unohtanut nämä fiilistelykuvat yhdeltä kauniilta aamulta, kun pihassa oli pakkasyön jäljiltä kuuraa ja aurinko oli vasta tuskaisesti kipuamassa metsänreunan yläpuolelle.

Talviaika.

Tänään alkoi hämärtää jo viideltä. Mörkösyksy on nyt saapunut, mitä sitä suotta kiertelemään ja kaartelemaan. Tähän kaamostuskaan ei auta kuin valtava määrä teekupillisia, villatakki, hyvät kirjat ja herkullisen väriset neulelangat. Lankoja löysin keskustassa järjestetyn lasten kummituskierroksen yhteydessä, kun kummituskartta johdatti meidät kahteen ihastuttavaan käsityökauppaan. Pelastin alekorista neljä Kauhavan Kangasaitan villasilkki- tai villabambulankakerää ja vielä yhden unelmanpehmeän alpakkasilkkikerän tummanviolettia lankaa. Kun ulkona on joka tapauksessa pimeää lähestulkoon koko ajan, voin tunnelmaan sopien neuloa lapsille unisukkia sohvannurkassa.

Eilen illalla aloitin Jojo Moyesin Me Before You:n, joten takana on vähäuninen yö. Tällaisella itsekurilla varustettu henkilö lukee hyvää kirjaa niin pitkään, kunnes silmät aivan väkisin painuvat kiinni. Luin myöhäiseen kesäaikaan saakka, lapset heräsivät aamulla aikaiseen talviaikaan. Unisaldo taisi jäädä alle kuuden tunnin, mutta kirja tuli luetuksi! Seuraavaksi, pari yötä nukuttuani, aloitan Riikka Pulkkisen uusimman, jota olen säästellyt viime joulusta saakka. Haluan lukea sen sopivassa mielentilassa, eikä tällainen tylsistyttävä syyssää ole ollenkaan hassumpi tausta suurille kirjallisille tunteille.

Nyt pitää mennä elpymään vaakatasoon, jotta jaksan huomenna vetää pitkän päivän eri-ikäisten oppijoiden parissa. Lokakuun viimeinen maanantai koittakoon!

Että sellainen syysloma!

Otti ja satoi lunta. Ei ihan, mitä odotin. Onneksi lumipyryn jälkeen aurinko paistoi taas, ja olihan ulkona entistä kirkkaampaa, kun maa olikin ruskean sijaan valkea. Mutta haravointi jäi vaiheeseen, hedelmäpuiden verkkosuojat laittamatta, viimeiset lastenlelut keräämättä... Ilmeisesti parin päivän päästä tästä lumesta päästään eroon, ja voin viimeistellä pihan sitä oikeaa talvea varten, joka saisi koittaa vasta marraskuun ihan lopussa!

Ensimmäisenä lumisadepäivänä oli tällaista...

Toisena päivänä näytti jo tältä.

Terveisiä syyslomalta!

Kaadoin itselleni iltalenkin jälkeen lasillisen Ripassoa ja nyt nautin vapaaillasta. Tänään oli kuulas ja aurinkoinen päivä, mutta syksyinen lehtisade kyllä palautti todellisuuteen nopeasti. Ja tuo lehtisadehan tuli tietysti heti ensimmäisen haravointisessioni jälkeen... Liian aikaisin haravointi on taistelua tuulimyllyjä vastaan, ei siinä voi kuin hävitä.

Upea päivä tiesi myös upeaa auringonlaskua:

Huomenna pitäisi vielä leikata nurmikko viimeisen kerran, nostella osa lehtikasoista lehtikompostiin, ottaa yhden kasan verran lehtiä kellarikerrokseen kompostikuivikesäkkiin ja tuulettaa ulkona kaikki mahdolliset matot, koska kohta on jokainen päivä on synkkä, kylmä ja kostea. Ajatuskin puistattaa!

No, muksut tarkenevat ainakin. Nalle ja pupu pörhistelevät fleecehaalareissaan tyytyväisenä kylmempinäkin öinä...

Toinen kylmä kausi tässä talossa.

Muutimme kesäkuussa 2012, joten olemme jo yhden talven kokeneet tässä talossa. Välillä paleli niin vietävästi, kun säästelimme lämmityksessä ensimmäisen öljylämmitystalven kunniaksi. Tänä syksynä pitää vielä tilata öljylämmitysjärjestelmän huoltaja käymään. Nuohoojallekin pitäisi soittaa. Ja pihaan tilata roskalava. Onneksi ensi viikolla on syysloma, kai viikossa ehtii tavata kampaajaa, huoltajaa, nuohoojaa ja vielä täyttää yhden roskalavan remonttijätteillä...

Tämän talven tarkenemisstrategia oli alunperin ilmalämpöpumppu tai takka ja korjatut patterit. Nyt saattaakin käydä niin, että joku patteri ehkä lämpenee, mutta muuten mennään villalinjalla. Tilasin lapsille lämpöiset fleeceyökkärit ja itselleni villasekoitevaatteita, ja äkkiähän sitä muutamat villasukat neuloo...

Parin vuoden takainen otos käy kuvituksesta. Surely you'll get my point...

Aurinko laskee päivällisen jälkeen.

Tähän herkkään vaiheeseen syksyä sopii juuri maailmantuskaa kärsivän Jeff Buckleyn särkyvä ääni. Päivät ovat kylmiä ja kuulaita, jokainen tuulenpuuska vie mennessään puiden oksiin viime voimillaan takertuneita lehtiä ja kissat tuijottavat ulos epäuskoisesti sohvan selkänojalta. Jokainen aikaisin hämärtyvä ilta vie kesää kauemmas.

Täytyy antautua melankolian valtaan, niin saa syksystä jotain iloa: suuret tunteet ja tunnekuohut. Ah ihana kaamosmasennus!

Tänään oli kuitenkin kaunista, aurinkokin vähän paistoi. Piti käydä nappaamassa muutama kuva, ennen kuin mörkösyksy iskee ja kaikki on taas harmaata ja ruskeaa...

Tammen takana on nyt valoisaa, kun kolme vaahteraa kaadettiin rajalta.

Haravointia luvassa...

Itärajan ruska.

Oma koti!

Something wicked this way comes!

Alkamassa ovat kurjat ajat. Lämmin ja lempeä syksy alkaa väistyä taka-alalle, ja luvassa on kylmenevää ilmaa. Yäk. 

Foreca.

Täytyy tuoda pelargoniat sisälle ja tarkastella kasvimaata kriittisellä silmällä. Loput tomaatit saavat luvan kypsyä sisällä, eivätkä ne viimeiset vauvakurkut taida enää ehtiä kasvaa suuriksi asti... 

Minulla on takana aika raskas työviikko, joten on ihana tietää, että ensi viikko on ihan hivenen rauhallisempi, se helpottaa koko perheen arkea. Ensi viikolla ei ole yhtään aamua, jolloin pieni ekaluokkalainen joutuisi odottelemaan koulun pihalla puolta tuntia ennen kellojen soimista, ja onneksi niin, sillä sääennusteen perusteella aamut saattavatkin olla jo aika hyisiä! 

Sisähommiakin pitäisi miettiä. Lastenhuoneessa on pistorasioita vain ikkunan molemmin puolin, ja toiselta puolelta meni jo kotelointi rikki. Käytössä on siis yksi tuplapaikka kaikelle sähköiselle toiminnalle. Jos haluan imuroida lastenhuoneen, otan lukuvalon töpselin pois seinästä... Lastenhuone tarvitsee useamman pistorasian, jotta saadaan pimeää talvea varten lapsille työskentelyvalot työpöytien äärelle ja vielä yövaloille paikat sänkyjen viereen. Sitä ennen täytyykin tarkkaan harkita, mikä huoneen lopullinen järjestys on. On kurjaa, jos lyödään uudet pistorasiat paikoilleen ja vasta sen jälkeen todetaan, ettei huonekalujen sijoittelu olekaan toimiva... 

Olen miettinyt myös liiketunnistinvaloa ykäkerran portaikkoon. Meillä on liiketunnistimella toimiva valo yläkerran aulassa, ja se on ihan loistoratkaisu: valo syttyy vain kun sitä tarvitaan, muttei unohdu päälle koko päiväksi. Kätevintä se on lasten kannalta: kun metrin mittainen neljävuotias haluaa yöllä pissalle, käytävän valo syttyy jo, kun neiti vasta raottaa oman huoneensa ovea. Valo on juuri vessan oven kohdalla, joten sinnekään ei tarvitse sytyttää erikseen valoja, jos ja kun jättää oven auki. Valo palaa juuri sen aikaa, että pieni yökyöpeli pääsee tassuttelemaan takaisin sänkyynsä ja on saanut vedettyä peiton päälleen. Vanhassa talossa valokatkaisijat ovat täysin naperoiden ulottumattomissa korkeutensa takia, joten tuo yksi liiketunnistin oikeassa paikassa tekee kyllä ihmeitä. 

Portaissa ongelmana saattaisi vaan olla tunnistimen toimintaetäisyyden säätäminen: olisi toivottavaa, ettei portaikkoon syttyisi valoa joka kerta, kun joku kävelee alhaalla eteisen läpi kuistille. Kuitenkin valon pitäisi syttyä hyvin nopeasti siinä vaiheessa, kun joku lähtee kulkemaan portaita ylös, sillä pimeä portaikko ei houkuttele. Täytyy varmaan kysäistä joltain sähkäriltä, miten se liiketunnistin käytännössä toimisi portaikossa.

Ennen sähköhommia kutsuu kuitenkin sienimetsä. Huomisen tavoitteena on ainakin puoli korillista suppiksia ja punaiset posket koko perheellä, joten lienee syytä lähteä nukkumaan, jotta jaksaa!

Haukkaa, haukkaa hedelmää, omenaa tai päärynää...

Omenoita! Olen ilmaissut lähipiirille haluni vastaanottaa ylimääräisiä omenoita, ja nyt niitä onkin kuistin viileähköllä lattialla kolme pussillista. Pitää alkaa taikoa niistä kaikenlaisia herkkuja.

Pihallekin ilmestyi kolmas omenapuu. Hain Punakanelin Rautian syysalesta puoleen hintaan. Sille löytyi hyvä paikka etelärinteestä. Neljättä omenapuuta ei parane vähään aikaan hankkia, sillä ensin pitää tarkkailla, miten nämä kolme lähtevät kasvuun. Meillä on nyt aikainen suomalainen Huvitus, vanhahko ruotsalainen kesäomenalajike Bergius ja syysomenana venäläistä alkuperää oleva Punakaneli. Katsotaan, kuinka naapurukset yhdessä viihtyvät täällä Keski-Suomessa!

Ilma on kaunis ja kuulas, eikä onneksi vielä ole kovin kylmää. Huhkin hihattomassa paidassa tänään pihalla, kun kaivoin omenapuulle kuoppaa ja kannoin hiekkaa, multaa ja vettä paikasta toiseen. Puutarhaterapia on kyllä tehokasta, vaikkei vielä tässä vaiheessa ihan ilmaista olekaan...

Wake Me Up When September Ends

Syyskuu on kaunis kuukausi, sitä ei käy kieltäminen. Kesä alkaa olla ohi, ilmassa on haikeutta. Paljon jäi vieläkin tekemättä pihan suhteen. Toisaalta on ihanaa, kun mikään ei ole valmista. Voi rauhallisin mielin ajatella, että ensi kesällekin riittää! 

Sain jakotaimilähetyksen Kotkasta, joten viikonloppuna on kaivettu, kitketty ja kasteltu. Tällä tiellä tapahtui muutenkin paljon, kun toisessa päässä kaadettiin ikivanhaa kuusiaitaa ja meidän naapurissa kaadettiin rajalta turhankin paljon varjostavia vaahteroita. Yhtäkkiä meillä on valoisa takapiha! Nyt se taitaisi kuulua kategoriaan "puolivarjoinen", aiemmin se on saanut valoa vain puiden lehdistöjen läpi siivilöityneinä säteinä. 

Siinä pihalla pyöriessä kädet mullan peitossa tuli huomattua, kuinka paljon pelkässä vuodessa saa aikaan. Eikä itse tarvitse tehdä kaikkea; kyllä luonto auttaa. Karuunkin maahan kasvaa jotain vihreää, ja nurmikossa saa olla muutakin kasvustoa kuin priimaheinää. Tässä pieni seuranta pihan kehittymisestä: 

Huhtikuu 2012.

Muuton aikoihin, toukokuun loppu 2012.

Marraskuu 2012.

Toukokuun loppu 2013.

Syyskuu 2013.

Menee taas fiilistelyn puolelle, mutta menkööt. Tässä vielä muutama kukkakuva, näihin on hyvä lopettaa.

Pioniunikot aukaisevat vieläkin nuppujaan.

~180cm korkea pikkuaurinko keittiön ikkunan edessä.

Ruuhkavuodet.

Monet seuraamistani blogeista ovat viime aikoina hieman hiipuneet. Useammassa tapauksessa syyllisenä taitaa olla kiire.Sitä riittää tässä elämänvaiheessa. Meidänkin arkemme koostuu sarjasta osin säännöllisiä velvoitteita, joiden päälle sitten sovitellaan joka viikko vaihtuvia menoja ja muistettavia asioita. Kun ne on saatu paikoilleen, katsotaan, jäikö yhtään aikaa äkillisille mielihaluille kuten ystävän kanssa kahvittelemiselle tai spontaanille iltalenkille. Tai perhesaunalle.

Useimmilla viikoilla meillä ei ole kaikille yhteisesti vapaita arki-iltoja. Kun itse aloitan opetuksen työväenopistolla kahtena iltana, mahdollisuudet käyvät hyvin ohuiksi. Pitää taas pohdiskella, onko tilanne hyvä sellaisenaan, kun kaikki saavat harrastaa, vai olisiko perheen kokonaistyytyväisyys suurempi, jos olisimme enemmän yhtä aikaa kotona. Toisaalta meidän perheen aikuisten tarve käydä viikonloppuiltaisin omilla riennoilla on niin pieni, että useimmiten voimme viettää yhteistä aikaa silloin. En haluaisi, että lapsilleni jäisi näistä vuosista sellsista kuvaa, että aina oli kiire. Esikoinen inhoaa kiirettä yli kaiken, se stressaa ja tekee arjesta takkuista. En halua olla se äiti, joka itsensä kehittämisen verukkeella on tehnyt lapsensa elämästä tarpeettoman vaikeaa. Täytyy siis pohtia, kuinka monta hereilläolotuntia vuorokaudessa on, ja mitä kaikkea siinä ajassa oikeasti ehtii tekemään.

Tämä ajankäyttöpohdinta liittyy olennaisesti myös toiseen seikkaan. Kiire ja stressi vaikuttaa unenlaatuun, ja uni säätelee jaksamista. Olen yleensäkin aika herkkäuninen, ja nyt arjen alettua olen nukkunut kahden viikon ajan aivan kammottavan huonosti. En malta mennä nukkumaan (jos joku ei ole vielä tämän blogin päivitysajoista huomannut), en saa heti unta, heräilen yöllä ja nukun liian kevyesti aamulla, kun alkaa tulla valoisaa. Lasillinen viiniä illalla vähän auttaa, mutta se keino on varattu perjantai-illalle. En osaa olla niin mannereurooppalainen, että nautiskelisin punaviiniä joka ilta pour la santé.

Kiteytettynä: tarvitsen enemmän unta ja enemmän aikaa. Haluan kuitenkin kirjoittaa blogia, käydä kävelyllä, lukea kirjoja, neuloa sukkaa Serranon perhettä katsellen, viettää aikaa puutarhassa, juoda kahvia ystävän kanssa... Koska lasten kanssa vietetty aika on tärkeintä vapaa-aikaa eikä kotitöitäkään voi ihan kokonaan välttää, otan vapaa-aikani uniajasta. Muutos lienee välttämätön, ja tästä se alkaa. Blogikirjoitus on nyt saatettu loppuun hyvissä ajoin ennen keskiyötä, ja jo vartin päästä aion sammuttaa lukuvalon sängyn vierestä ja liukua unen syleilyyn. Lempeää yötä kaikille!

Pari kukkijaa.

Perjantai-illan ratoksi vähän kelloköynnöstä. Takana on mukava työviikko, mutta arjen alkaminen todellakin näkyi yöunissa - olen joko nukkunut hirveän katkonaisesti tai sitten nähnyt hyvin stressaavia katastrofiunia, joissa kaikki on hukassa, karhut murisevat pihalla, salamat ja tsunami iskevät New Yorkin kaupungintaloon, tajuamme elävämme jouluaattoa viisi minuuttia ennen kauppojen sulkeutumista... Tänään on ehkä aivan pakko juoda iso lasillinen punaviiniä, jotta ensi yönä voisi rentoutua unten mailla...

Kukkaan puhkeaminen nuppu nupulta...

Valkeakukkaisen taimen erottaa lehdistä, mutta kukkia ei näy...

Ja vielä ihana tuoksumiekkalilja!

Lyhenevä päivä, lisääntyvä kiire...

Niinhän tässä taas kävi, että kun kelit kaunistuivat ja aloin suunnitella mittavia urakoita pihalle ja sisälle, puhelin soi työtarjousta ja olen kahden viikon ajan kiireisenä koululla. Ihanaa sekin, tuntuu hyvältä olla töissä ja herätä aamulla aikaisin tietäen, että päivästä tulee vilkas. Piha kuitenkin joutuu pärjäämään vähällä huomiolla, sillä töiden jälkeen keskitän huomioni lapsiin ja aivan pakollisiin kotitöihin. Viikonloppuna isken sormet multaan ja alustan uuden kasvimaatilkun ensi kevättä varten.

Haluaisin myös hakea taimimyymälästä muutaman tuijan lisää, pihalle olisi hyvä istuttaa edes vähän näköestettä siihen kohtaan, josta ensi keväänä leikataan pensasaita matalaksi. Se kyseinen pensasaidan pätkä on vielä niin huonossa kunnossa, etten ihmettelisi, mikäli uutta kasvua ei tulisi ollenkaan. Edes jokunen tuija tai joku happaman maan kasvi aidan kupeessa tekisi hyvää.

Aamuherätykseen on enää reilut seitsemän tuntia, joten parempi lähteä nukkumaan...

Sateistako syksy alkaa?

Kyllä nyt on satanut! Viime viikolla koululaiset saivat startata syyslukukautensa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä, mutta tämän viikon onkin joko tihkuttanut tai tullut ihan viistoa kaatosadetta. Koulumatkalle on pitänyt varustautua sadehousuin ja -takein, mikä ei ekaluokkalaisen mielestä ole tyylikästä eikä mukavaa. Mikäs teet, Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen.

Ehkä tässä jokunen kuivempikin päivä vielä saadaan:

Tällaista lupailee Foreca.

Pihassa olisi paljon hommia ja kerrankin aikaa tehdä niitä olisi, mutta kaatosade ei houkuttele. Nurmikkokin hyötyisi ajosta, jos se vain ehtisi kuivahtaa jossain välissä.

Sade tekee kuitenkin hyvää vastikään istutetuille tai siirretyille taimille. Siirsin kuunliljat toiseen paikkaan pihalla ja jaoin ikivanhat lapinnauhukset, koska ne eivät enää jaksaneet kukkia kunnolla. Vielä pitäisi hakea vanhempien pihalta pensasruusun juurivesoja lisää, ja mahdollisesti vähän jasmikettakin. Naapurissa juurtuu meitä varten yksi kirjolehtikanukan pistokas, jonka voisi kohta jo hakea omalle pihalle.

Sade tekee hyvää myös sisätiloille, tavallaan. Olen vihdoin järjestellyt niitä paikkoja, joihin katsomista olen vältellyt koko lämpimän kesän. Kuisti, yläkaapit, vintit ja kellarikerros vaativat perusteellista järjestelyä. Osa on vielä muuton tai remontin jäljiltä kamalassa kunnossa, osa on päätynyt kaaoksen valtaan äskettäin. Yhteistä niille kaikille tiloille on se, ettei parissa tunnissa ehdi kuin alkuun päästä. Niinpä yleensä olen vasta levittänyt kaikki tavarat pinoihin ja myttyihin ympäri lattiaa, kun tajuan, että lapset pitää hakea koulusta ja hoidosta. Jotenkin tuntuu, että tuo järjestely menee aina kaksi askelta eteenpäin ja yhden taaksepäin. Toisaalta, meillä kaikki ovat jo niin kaaokseen tottuneita, että jokunen kasa siellä ja laatikko täällä ei tunnu missään!

Keittiön pieni muodonmuutos.

Mitä tekee uudistuksia kaipaava omakotitaloasuja, kun ei ole rahaa ostaa uutta eikä taitoa remontoida vanhaa? Vaihtaa huonekalujen järjestystä, tietenkin. Meillä tämä onnistuu jopa keittiössä, sillä työtason alla olevat kaksi kaappimoduulia ovat irtonaisia, ja työtaso itsessään on kaksipuoleinen (toinen puoli vihreä..!).

Viime talvena hytisimme keittiön arktisessa +15 asteessa, kun ruokapöydän vieressä oleva patteri ei koskaan lämmennyt, ja toimiva patteri pöhötti turhaan alakaappien taustoja lämpimäksi. Joku viisastelija voisi tässä vaiheessa vihjaista patterin korjaamisesta, mutta paljon helpommallahan pääsee, kun uskoo vanhaan sananlaskuun: "poissa silmistä, poissa mielestä". Ensi talvena jääkylmä patteri pitää kattilat kirkkaina kaapeissa, ja minä asettelen sääreni pakkasella lämpimän patterin kupeeseen iltateetä juodessani.

Keittiöstä tuli ihan siedettävän näköinen näinkin. Syvyydestä katosi kaapiston verran, joten huone on aika pitkulainen nyt. Toisaalta, pöytä on nyt kivemman ikkunan ääressä, joten valittaa ei voi. Ja mikä tärkeintä, muutama huonekalu vaihtoi taas paikkaa! ;)

Tässä vielä keittiön kokonaisvaltainen metamorfoosi ostohetkestä tähän iltaan:

Näytöllä napattu kuva.

Ennen muuttoa, kaapistot jo maalattu. 

Tältä se on näyttänyt tähänastisen asumisen ajan.

Sama kuvakulma: tältä se näyttää tästä eteenpäin!

Kotkassa kaikki kukoistaa.

Kävimme pikkuruisella lomareissulla Kotkassa. Tuntui kurjalta istua kolme tuntia autossa kuumimman keskipäivän aikaan, mutta maisemat perillä palkitsivat. Söimme ihanaa ruokaa, pääsimme Kymijokeen uimaan ja saimme vielä nauttia uskomattoman kauniista pihapiiristä. Seuraavan kerran menemme kylään vähemmän kiireellä, sen verran paljon seutu tarjoaa tekemistä ja näkemistä.

Sain hirveästi inspiraatiota siitä ihanasta pihasta, jossa vietimme aikaa. Pihaa on rakennettu luonnon ehdoilla: kallioiseen mäntymaastoon on valittu sinne luonnostaan sopivia kasveja, jotka sen johdosta pärjäävät aika vähällä hoidolla. Leikkaus tuntui olevan suurin työ, jonka täysikasvuisten kasvien eteen joutui tekemään. Toki pihan perustamisvaiheessa on varmasti aherrettu tunti jos toinenkin, mutta oli kiva nähdä tuollainen fiksun puutarhurin piha, jossa ei pyritä mahdottomuuksiin vaan otetaan maasto ja maaperä huomioon.

Takapihalla kohoavan kallion tuntumaan on rakennettu täyttömaasta kumpare, jossa on aivan oma, lämmin mikroilmastonsa. Siellä kasvoi vaikka mitä. Tosin kastelu piti hoitaa kantamalla ämpäreittäin vettä portaita ylös...

Takapihan kallio, alla alppiruusuja ja perennoja.

Ylös kasvimaalle vievät portaat.

Talo oli rakennettu aivan ideaalisti pihaan nähden. Takapihalle aukeavan terassin katteeksi riittävät köynnökset. Terassi tarjoaa varjoisen keitaan  hellepäivänä. 

Kaunista malvaa kasvoi jokaisella kulmalla. 

Varjoisan kulman alppiruusut.

Edessä syysleimua, taustalla malvaa. 

Perhonen harjaneilikassa.

 Lapsetkin tykkäsivät ihan hirveästi. Metsässä sai seikkailla, uimaan päästiin ihan lähistöllä, ja illalla syötiin lettuja marjojen ja kermavaahdon kanssa!

Merlinin taikakivi.

Joessa!