Ehkä tässä jokunen kuivempikin päivä vielä saadaan:
Tällaista lupailee Foreca. |
Sade tekee kuitenkin hyvää vastikään istutetuille tai siirretyille taimille. Siirsin kuunliljat toiseen paikkaan pihalla ja jaoin ikivanhat lapinnauhukset, koska ne eivät enää jaksaneet kukkia kunnolla. Vielä pitäisi hakea vanhempien pihalta pensasruusun juurivesoja lisää, ja mahdollisesti vähän jasmikettakin. Naapurissa juurtuu meitä varten yksi kirjolehtikanukan pistokas, jonka voisi kohta jo hakea omalle pihalle.
Sade tekee hyvää myös sisätiloille, tavallaan. Olen vihdoin järjestellyt niitä paikkoja, joihin katsomista olen vältellyt koko lämpimän kesän. Kuisti, yläkaapit, vintit ja kellarikerros vaativat perusteellista järjestelyä. Osa on vielä muuton tai remontin jäljiltä kamalassa kunnossa, osa on päätynyt kaaoksen valtaan äskettäin. Yhteistä niille kaikille tiloille on se, ettei parissa tunnissa ehdi kuin alkuun päästä. Niinpä yleensä olen vasta levittänyt kaikki tavarat pinoihin ja myttyihin ympäri lattiaa, kun tajuan, että lapset pitää hakea koulusta ja hoidosta. Jotenkin tuntuu, että tuo järjestely menee aina kaksi askelta eteenpäin ja yhden taaksepäin. Toisaalta, meillä kaikki ovat jo niin kaaokseen tottuneita, että jokunen kasa siellä ja laatikko täällä ei tunnu missään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti