Hiihtoloma!

Vihdoin koitti hiihtolomaviikko! Kuopus sairasteli koko edeltävän viikon, ja ensimmäisenä lomapäivänä esikoisellakin oli jo kuume. Silti, lomalla ollaan. Alkuviikoksi on luvattu nuoskakeliä ja puolipilvistä säätä, eli ideaalitapauksessa teemme pihalla lumiukkoja ja -linnoja keväisessä auringonpaisteessa (välillä kovasti yskien).

 Hankin keittiöönkin jo vähän kevätfiilistä. Meidän mintunvihreä ja vaniljanvalkoinen keittiömme on ikuisesti kevättunnelmissa, ja marraskuussa moinen hempeiden värien loiste tuntuikin omituiselta. Keväällä ja kesällä keittiömme on elementissään, kun aamuaurinko valaisee aamuteen juojan itäikkunasta, ja valo saapuu talon kierrettyään viimeisillä säteillään pohjoisikkunasta sisään juuri sopivasti lasten iltapala-aikaan.

Kevättalvi keittiössä.

Viikon päästä hiihtoloma!

Tänään on ollut pitkästä aikaa aidosti puolipilvinen päivä. Äsken paistoi aurinko hetken aikaa, ja heti tulivat lumet katolta alas.

Sähköyhtiön mies kävi katkomassa tonttia kiertävän sähkölinjan alta oksia ja nuoria puita. Sinne jäivät hangen päälle kaikki lojumaan. Jos vaan olisi kauniille kuusenhavuille käyttöä, nyt niitä saisi. Täytyykin käydä kohta rajat läpi, josko meidänkin puista on karsittu isoimpia oksia. Se ei kyllä haittaa mitään, kunhan eivät aiheuta puille ongelmia ylimääräisillä haavoilla tai huonosti leikatuilla oksantyngillä.

Pihassa on kaksi kutsuttua vierasta. Koko talvena on tainnut olla kolme päivää, jolloin tällaisia on saanut muotoiltua.

Kädet puuttuvat, kun lapsilta loppui kesken aika ja puhti.

Kevätunelmointia

Ei sille mitään voi - heti, kun päivät alkavat pidentyä, aivan suunnaton kaipuu puutarhahommiin iskee. Kerrostalossa asuessani aloin suunnitella tulevan kesän parvekeistutuksia (meillä oli melkoisen kookas eteläparveke aiemmin), nyt saan miettiä vähän suuremmassa skaalassa. Meidän pihassa oli entuudestaan jo kaksi vanhaa syreeniä, vajaat parikymmentä marjapensasta (lähinnä punaherukkaa) ja komea, vanha morsiusangervo. Ison tammen katveeseen jää alue, jossa on muinoin ollut pyöreä kukkapenkki ja joka nyt kasvaa sammalta. Kaivoin penkistä pois puolitoistametriseksi venähtäneet rohtoraunioyrtit ja pienimuotoisen maanparannuksen jälkeen istutin siihen kukkasipuleita (muun muassa ne kolmisenkymmentä pikkuriikkistä narsissin sivusipulia, jotka penkistä löytyivät nyrkinkokoisesta sumpusta). Keväällä ostan pari tainta särkynyttäsydäntä, joka varmasti viihtyy ison puun varjossa sitten, kun kevätkukat ovat kukkineet ja tammeen on juhannuksen tienoilla viimeistään tullut lehdet.

Ulkorakennuksen länsipuolella on reilun kymmenen neliön kokoinen ikivanha koira-aitaus, jonka sisäpuolella kasvaa nyt vuohenputkea, nokkosta, vadelmaa ja vajaan metrin korkuisia kuusentaimia (hapan maa kenties?) suloisessa sekamelskassa. Siinä olisi melkeinpä paras kasvimaan paikka, kun ulkorakennuksen seinä suojaisi viimalta, tammi antaisi varjoa pahimpaan porotukseen, mutta kuitenkin lämpöä ja aurinkoa tulisi tarpeeksi kesäpäivän mittaan. Raivaistyö tulee vain olemaan aivan valtava - pitää kaivaa aidan perustukset pois maasta, katkoa ruostunut metalliaita jollain työkalulla (rälläkkä?!) ja kaivaa tolkuttomat määrät piikkisiä ja pisteleviä kasveja pois maasta. Melkein tekisi mieli antaa olla, mutta enköhän viimeistään huhtikuussa ala silmäillä paikkaa merkitsevästi.

Tässä vähän fiilistelyä, mitä pihaan tulee tai on jo tulossa (kuvat: Suomalainen Taimi):

Juhannusruusua istutettiin itärajan kiviaidan viereen.

Valamonruusun taimia on myös itärajalla.

Ruusuntaimet ovat vanhempieni pihalta ylimääräisinä kitkettyjä. Kasvuunlähtö ei ole taattua, mutta kokeilu maksoi vain vaivan. Kiviaidan edusta on ruman näköinen puunkaadon ja kannonpoiston jäljiltä, joten kolmen pensasruusun yhdistelmä piristäisi näkymää kummasti. Samalla se toisi näköestettä pihan avoimeen kulmaan. Mikkelin mummilasta tuodun juhannusruusun lisäksi paikalle on istutettu valamonruusua ja kurttulehtiruusua. Ja vahingossa kaksi vatun tainta, hups!

Keltaoksakanukka talon kulmalla.

Kaksi pikkujasmiketta istutettiin pyykkitelineen eteen.

Pikkujasmikkeet on tarkoitettu katseenvangitsijoiksi pyykkitelineen eteen. Pikkujasmikehan kasvaa vain metrin-puolentoista korkuiseksi, joten pyykkejä se ei tule piilottamaan taakseen, mutta jos nämä kaksi noin 70cm päähän toisistaan istutettua tainta kasvavat yhteen kauniiksi, metsämansikan tuoksuisin kukin kukkivaksi pikkupensaaksi, en pane pahakseni. Pyykkeihinkin tulee ihana tuoksu!

Keltaoksakanukka on istutettu vähän riskillä melko lähelle talon kaakkoiskulmaa, mutta sen ainut tarkoitus on kasvaa isoksi ja tuuheaksi ja siten rajata näkymää tieltä talon eteläpuolella aukeavalle nurmikolle. Olisi kiva saada puuhailla pihassa kesällä ilman, että se näkyy ihan jokaisen uteliaan ohikulkijan silmiin. Jopa 2,5-metriseksi ja ympärysmitaltaan helposti puolitoistametriseksi venähtävä kanukka tarjoaisi paljon suojaa kesällä ja lisäksi alkutalvesta jotain kaunista muuten niin lohduttoman harmaaseen pihaan.

Norjanangervo länsirajalle.

Idänvirpiangervo länsirajalle.

Norjan- ja idänvirpiangervon istutin käsikynkkään hyvin avoimelle länsirajalle. Tonttiamme on aikanaan kohotettu, joten meidän ja naapurin välinen raja ei ole tasainen, mutta etelään mentäessä rajalla kasvillisuus vähenee ja näkyvyys on ehkä vähän turhankin hyvä, molempien kannalta. Talomme edellinen asukas tuskin on käyskennellyt kovin paljon tontin ihan eteläosissa (siellä tammen alla), mutta meidän käytössämme kuluu kyllä ihan joka kohta, joten on syytä alkaa heti kasvattaa rajalle jotain kaunista ja harmitonta. Kaksi angervoa on vielä vähän, mutta toisessa kohdassa on marja-aronian taimi kasvamassa, ja ensi kesänä mietin rajalle vielä ainakin yhden tai kaksi pensasta.

Paljon on vielä tehtävää, mutta onneksi aika paljon sain jo aikaan viime kesänä ja syksynä. Innolla odotan, miltä tämäkin alue ensi kesänä näyttää...

Vanhasta ja uudesta.

Liekö valtiotieteilijän taustani tekee sen, mutta on jotenkin huvittavaa lukea ihmisten mielipiteitä vanhojen talojen remontoimisen filosofiasta. Saako muutoksia tehdä ja ovatko ne välttämättömiä, tuhojen minimointiin pyrkiviä tekoja, vai onko remontoinnin tarkoituksena tehdä nykyaikaisten suositusten mukaista jälkeä? Suurempi osa vanhn rintamamiestalon remontoijista tuntuu olevan niitä, jotka aikalailla surutta repivät vanhaa pois ja laittavat uutta ja toimivaa tilalle. Vanhan säilyttäjiäkin on paljon, mutta tässäkin törmäämme metatason kysymyksiin, eli mikä on 'vanhaa', ja mikä on tuon vanhan 'säilyttämistä'. Säilyykö vanhan talon henki, mikäli irtonaiset sisustustavarat ovat talon rakennusajalle ominaisia? Säilyykö vanhan talon henki, mikäli ikkunat vaihdetaan? Ja minun mielestäni kiinnostavin kysymys, kuka määrittää vanhan talon hengen?

Itse olen pragmaattinen. Meillä on vanha talo, jota remontoidaan fiiliksen mukaan. Linoleumin alta paljastuneet, kovalla työllä hiotut ja maalatut lattialaudat ovat ihanan pehmeät ja lämpimät paljaan jalan alla ja sopivat hyvin vanhaan taloon. Sen sijaan hiomisen ajaksi irroitetut lattialistat heitin surutta menemään, koska ne olivat hirveän huonokuntoiset, enkä halunnut ulkorakennukseen yhtään enempää roinaa säilytykseen. Tuhlausta toki, mutta sinne meni. Uudet laitetaan sitten joskus.

Talomme sisäseiniä on maalattu hyvin mielenkiintoisilla väreillä joskus villillä 70-luvulla. Mintunvihreät seinät saivat jäädä keittiöön - vihreähän on ihana, kesäinen väri, ja meillä on jo pitkään ollut vihreät verhot keittiössä. Sen sijaan ahdistava sinapinkeltainen oli saatava pois muilta seiniltä ja keittiön kaapeista - johonkin se raja on vedettävä! Ja tämän logiikan tiellä jatkamme.

Meidän kotimme on ensisijaisesti ihmisten, eläinten ja tavaroiden säilytystä varten. Tärkeintä on, että me mahdumme sisään jotenkuten, ja että sisällä on lämmintä ja mukavaa. Esteettiset seikat tulevat vasta seuraavaksi. Esimerkiksi koko seinän peittävistä Lundian/Ikean kirjahyllyistä ei saa kauniita tekemälläkään, mutta me rakastamme kirjojamme. Joku päivä kirjastohuoneeseen ostetaan kattoon saakka ylettyvät kirjahyllyt, mutta siihen saakka mennään näillä. Meille koti on rentoutumispaikka, ei näyttelyesine. Perfektionistin paikka on muualla kuin ikuisen remontin tarpeessa olevassa rintamamiestalossa lasten ja kissojen keskellä.