Ruuhkavuodet.

Monet seuraamistani blogeista ovat viime aikoina hieman hiipuneet. Useammassa tapauksessa syyllisenä taitaa olla kiire.Sitä riittää tässä elämänvaiheessa. Meidänkin arkemme koostuu sarjasta osin säännöllisiä velvoitteita, joiden päälle sitten sovitellaan joka viikko vaihtuvia menoja ja muistettavia asioita. Kun ne on saatu paikoilleen, katsotaan, jäikö yhtään aikaa äkillisille mielihaluille kuten ystävän kanssa kahvittelemiselle tai spontaanille iltalenkille. Tai perhesaunalle.

Useimmilla viikoilla meillä ei ole kaikille yhteisesti vapaita arki-iltoja. Kun itse aloitan opetuksen työväenopistolla kahtena iltana, mahdollisuudet käyvät hyvin ohuiksi. Pitää taas pohdiskella, onko tilanne hyvä sellaisenaan, kun kaikki saavat harrastaa, vai olisiko perheen kokonaistyytyväisyys suurempi, jos olisimme enemmän yhtä aikaa kotona. Toisaalta meidän perheen aikuisten tarve käydä viikonloppuiltaisin omilla riennoilla on niin pieni, että useimmiten voimme viettää yhteistä aikaa silloin. En haluaisi, että lapsilleni jäisi näistä vuosista sellsista kuvaa, että aina oli kiire. Esikoinen inhoaa kiirettä yli kaiken, se stressaa ja tekee arjesta takkuista. En halua olla se äiti, joka itsensä kehittämisen verukkeella on tehnyt lapsensa elämästä tarpeettoman vaikeaa. Täytyy siis pohtia, kuinka monta hereilläolotuntia vuorokaudessa on, ja mitä kaikkea siinä ajassa oikeasti ehtii tekemään.

Tämä ajankäyttöpohdinta liittyy olennaisesti myös toiseen seikkaan. Kiire ja stressi vaikuttaa unenlaatuun, ja uni säätelee jaksamista. Olen yleensäkin aika herkkäuninen, ja nyt arjen alettua olen nukkunut kahden viikon ajan aivan kammottavan huonosti. En malta mennä nukkumaan (jos joku ei ole vielä tämän blogin päivitysajoista huomannut), en saa heti unta, heräilen yöllä ja nukun liian kevyesti aamulla, kun alkaa tulla valoisaa. Lasillinen viiniä illalla vähän auttaa, mutta se keino on varattu perjantai-illalle. En osaa olla niin mannereurooppalainen, että nautiskelisin punaviiniä joka ilta pour la santé.

Kiteytettynä: tarvitsen enemmän unta ja enemmän aikaa. Haluan kuitenkin kirjoittaa blogia, käydä kävelyllä, lukea kirjoja, neuloa sukkaa Serranon perhettä katsellen, viettää aikaa puutarhassa, juoda kahvia ystävän kanssa... Koska lasten kanssa vietetty aika on tärkeintä vapaa-aikaa eikä kotitöitäkään voi ihan kokonaan välttää, otan vapaa-aikani uniajasta. Muutos lienee välttämätön, ja tästä se alkaa. Blogikirjoitus on nyt saatettu loppuun hyvissä ajoin ennen keskiyötä, ja jo vartin päästä aion sammuttaa lukuvalon sängyn vierestä ja liukua unen syleilyyn. Lempeää yötä kaikille!

Pari kukkijaa.

Perjantai-illan ratoksi vähän kelloköynnöstä. Takana on mukava työviikko, mutta arjen alkaminen todellakin näkyi yöunissa - olen joko nukkunut hirveän katkonaisesti tai sitten nähnyt hyvin stressaavia katastrofiunia, joissa kaikki on hukassa, karhut murisevat pihalla, salamat ja tsunami iskevät New Yorkin kaupungintaloon, tajuamme elävämme jouluaattoa viisi minuuttia ennen kauppojen sulkeutumista... Tänään on ehkä aivan pakko juoda iso lasillinen punaviiniä, jotta ensi yönä voisi rentoutua unten mailla...

Kukkaan puhkeaminen nuppu nupulta...

Valkeakukkaisen taimen erottaa lehdistä, mutta kukkia ei näy...

Ja vielä ihana tuoksumiekkalilja!

Lyhenevä päivä, lisääntyvä kiire...

Niinhän tässä taas kävi, että kun kelit kaunistuivat ja aloin suunnitella mittavia urakoita pihalle ja sisälle, puhelin soi työtarjousta ja olen kahden viikon ajan kiireisenä koululla. Ihanaa sekin, tuntuu hyvältä olla töissä ja herätä aamulla aikaisin tietäen, että päivästä tulee vilkas. Piha kuitenkin joutuu pärjäämään vähällä huomiolla, sillä töiden jälkeen keskitän huomioni lapsiin ja aivan pakollisiin kotitöihin. Viikonloppuna isken sormet multaan ja alustan uuden kasvimaatilkun ensi kevättä varten.

Haluaisin myös hakea taimimyymälästä muutaman tuijan lisää, pihalle olisi hyvä istuttaa edes vähän näköestettä siihen kohtaan, josta ensi keväänä leikataan pensasaita matalaksi. Se kyseinen pensasaidan pätkä on vielä niin huonossa kunnossa, etten ihmettelisi, mikäli uutta kasvua ei tulisi ollenkaan. Edes jokunen tuija tai joku happaman maan kasvi aidan kupeessa tekisi hyvää.

Aamuherätykseen on enää reilut seitsemän tuntia, joten parempi lähteä nukkumaan...

Sateistako syksy alkaa?

Kyllä nyt on satanut! Viime viikolla koululaiset saivat startata syyslukukautensa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä, mutta tämän viikon onkin joko tihkuttanut tai tullut ihan viistoa kaatosadetta. Koulumatkalle on pitänyt varustautua sadehousuin ja -takein, mikä ei ekaluokkalaisen mielestä ole tyylikästä eikä mukavaa. Mikäs teet, Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen.

Ehkä tässä jokunen kuivempikin päivä vielä saadaan:

Tällaista lupailee Foreca.

Pihassa olisi paljon hommia ja kerrankin aikaa tehdä niitä olisi, mutta kaatosade ei houkuttele. Nurmikkokin hyötyisi ajosta, jos se vain ehtisi kuivahtaa jossain välissä.

Sade tekee kuitenkin hyvää vastikään istutetuille tai siirretyille taimille. Siirsin kuunliljat toiseen paikkaan pihalla ja jaoin ikivanhat lapinnauhukset, koska ne eivät enää jaksaneet kukkia kunnolla. Vielä pitäisi hakea vanhempien pihalta pensasruusun juurivesoja lisää, ja mahdollisesti vähän jasmikettakin. Naapurissa juurtuu meitä varten yksi kirjolehtikanukan pistokas, jonka voisi kohta jo hakea omalle pihalle.

Sade tekee hyvää myös sisätiloille, tavallaan. Olen vihdoin järjestellyt niitä paikkoja, joihin katsomista olen vältellyt koko lämpimän kesän. Kuisti, yläkaapit, vintit ja kellarikerros vaativat perusteellista järjestelyä. Osa on vielä muuton tai remontin jäljiltä kamalassa kunnossa, osa on päätynyt kaaoksen valtaan äskettäin. Yhteistä niille kaikille tiloille on se, ettei parissa tunnissa ehdi kuin alkuun päästä. Niinpä yleensä olen vasta levittänyt kaikki tavarat pinoihin ja myttyihin ympäri lattiaa, kun tajuan, että lapset pitää hakea koulusta ja hoidosta. Jotenkin tuntuu, että tuo järjestely menee aina kaksi askelta eteenpäin ja yhden taaksepäin. Toisaalta, meillä kaikki ovat jo niin kaaokseen tottuneita, että jokunen kasa siellä ja laatikko täällä ei tunnu missään!

Keittiön pieni muodonmuutos.

Mitä tekee uudistuksia kaipaava omakotitaloasuja, kun ei ole rahaa ostaa uutta eikä taitoa remontoida vanhaa? Vaihtaa huonekalujen järjestystä, tietenkin. Meillä tämä onnistuu jopa keittiössä, sillä työtason alla olevat kaksi kaappimoduulia ovat irtonaisia, ja työtaso itsessään on kaksipuoleinen (toinen puoli vihreä..!).

Viime talvena hytisimme keittiön arktisessa +15 asteessa, kun ruokapöydän vieressä oleva patteri ei koskaan lämmennyt, ja toimiva patteri pöhötti turhaan alakaappien taustoja lämpimäksi. Joku viisastelija voisi tässä vaiheessa vihjaista patterin korjaamisesta, mutta paljon helpommallahan pääsee, kun uskoo vanhaan sananlaskuun: "poissa silmistä, poissa mielestä". Ensi talvena jääkylmä patteri pitää kattilat kirkkaina kaapeissa, ja minä asettelen sääreni pakkasella lämpimän patterin kupeeseen iltateetä juodessani.

Keittiöstä tuli ihan siedettävän näköinen näinkin. Syvyydestä katosi kaapiston verran, joten huone on aika pitkulainen nyt. Toisaalta, pöytä on nyt kivemman ikkunan ääressä, joten valittaa ei voi. Ja mikä tärkeintä, muutama huonekalu vaihtoi taas paikkaa! ;)

Tässä vielä keittiön kokonaisvaltainen metamorfoosi ostohetkestä tähän iltaan:

Näytöllä napattu kuva.

Ennen muuttoa, kaapistot jo maalattu. 

Tältä se on näyttänyt tähänastisen asumisen ajan.

Sama kuvakulma: tältä se näyttää tästä eteenpäin!