Still alive!

Viimeinen viikko tätä kuukautta! Elämä tuskin muuttuu auvoisemmaksi joulukuun ensimmäisenä päivänä, mutta ainakin ollaan lähempänä talvipäivänseisausta ja valoisaan päin kulkua. Ja pakko sanoa, lapsiperheessä joulukuu on maaginen kuukausi. Kalenterit pitää ripustaa seinälle, kieli keskellä suuta taiteillut askartelut laitetaan kunniapaikoille ja joka päivä lasketaan päiviä jouluun. Esikoinen odottaa joulun lisäksi synttäreitään. Tänä vuonna osuvat onneksi lauantaille. Perjantaina, vikan koulupäivän jälkeen, voi juhlia kavereiden kanssa, ja lauantaina sitten kahvitellaan satunnaisten sukulaisten ja perhetuttujen kanssa. Kun siitä on selvitty, kakunjämät kaappiin ja mars joulun kimppuun!

Minulla oli pari arkivapaata viime viikolla. Ehdin hieman ajatella ja perehtyä asiaan, ja olen nyt kohtalaisen vakuuttunut siitä, että minun kannattaa opiskella vielä jotain käytännönläheisempää tämän huipputyöllistävän maailmanpolitiikan lisäksi... Selvittelen paraikaa, mitä voisin tehdä tuossa Jyväskylässä joko Avoimen yliopiston tai ihan sen oikean alaisuudessa, Sosiaalityö on aina kiinnostanut ihan vähäsen, mutta tässä pari vuotta kouluissa pyörineenä olen huomannut, että ala on moninainen ja että välillä tekisi mieli auttaa oppilaita muunkin, kuin koulun suhteen. Sitä siis. Maailmanparannusta voi varmasti harrastaa pienemmässäkin mittakaavassa. Ja kuten totesin, tuolla alalla olisi todella monenlaisia töitä tarjolla. Selvitystyö jatkuu, ensin pitäisi saada joku vastaamaan puhelimeen opintoneuvonnassa (déjà vu hyvin vahvasti!)...

Arkista raadantaa.

Kyllä se vain niin on, että marraskuut ovat minulle vuosi vuodelta raskaampia. Tämä kaamosoireilu on aivan sietämätöntä, ihan kuin kärsisi puolentoista kuukauden ajan putkeen pms-oireista! Itsenäisyyspäivän tienoilla yleensä jo helpottaa, kun joulukiireet alkavat vallata mielen, ja hyvällä tuurilla luntakin on jo satanut. Mutta tämä marraskuu! Olen ehkä hieman kateellinen niille työväenopiston opiskelijoilleni, jotka ilmoittavat lokakuun lopulla tarvitsevansa vähän läksyjä ennakkoon, koska aikovat viettää marraskuun jossain aurinkoisessa maassa. Joulukuun alussa he tulevat rentoutuneina ja ruskettuneina takaisin, yrittäen hehkua energiaa meihin kuolonkalpeisiin haamuihin.

Kotonakin alkaa taas huomata kaikenlaisia pieniä ongelmia, kun kaikki hellyys ja huomio ei kiinnity puutarhaan. Makuuhuoneemme kattolamppu reistailee, ongelma lienee vanhassa sähköjohdossa. Yläkerran vessan liitos tuntuu vähän epäilyttävältä ja vessassa on jatkuvasti viemärin haju, joten putkarinkin vierailu olisi varmaan tarpeen. Lisäksi tarvitsemme kipeästi tavallisen, edestä avattavan pakastimen, koska pieni arkkumme on täpötäynnä ja varmaan tulee jatkossakin olemaan, jos säilömme edes murto-osan pihan antimista...

Veronpalautusrahat on siis taas jo etukäteen sijoitettu. Eipähän tarvitse pähkäillä, mitä kivaa niillä tekisi.

Masentaako marraskuu tänä vuonna?

Yleisesti ottaen vihaan marraskuuta. Saan vahvoja kaamosoireita pimeydestä. Sisäinen kelloni ei meinaa millään toimia, kun aamulla ei ole valoisaa ollenkaan, eikä hämärän tullessa voikaan mennä vielä nukkumaan. Koko ajan väsyttää, koko ajan tekee mieli syödä, eikä liikunta huvita ollenkaan.

Tänä vuonna olen toiveikas marraskuun suhteen. Jos on leutoa, voin hyvin lenkkeillä iltaisin. Olen syönyt vähemmän makeaa muutenkin, joten ehkä mieliteot eivät tulekaan niin vahvoina. Ja ainakin toistaiseksi töitä on ollut niin paljon, etten ole juurikaan ehtinyt vaipua marraskoomaan.

Reseptini marraskuusta hengissä selviämiseen on siis lenkkeilyä, työntekoa ja vapaa-ajan pyhittämistä oikeasti kivoille asioille. Reilun kuukauden päästä tiedän, toimiko se.

Ja onhan marraskuussa hyviäkin hetkiä. Eilen oli ihanan kaunis ilma, haravoin hirveällä tarmolla jäistä lehtimattoa tammen alta ja kärräsin lehtiä kompostiin. Mies kävi pyörähtämässä pihalla kameran kanssa sillä välin. Onneksi kävi, sillä tällaisia päiviä ei välttämättä tule kovin usein...