21. toukokuuta 2012

Hengitän syvään ja lasken kymmeneen.

Tältä kai se kiire tuntuu. Saa monelta taholta eri sävyyn lausuttuja vihjauksia siitä, että muuttoon on hyvin vähän aikaa, ja talo on hyvin keskeneräinen. Olen aina ihmetellyt, mikä tarve ihmisillä on korostaa itsestäänselvyyksiä, mutta ehkä siinä tulee itselle parempi olo.

Kellarin kaivuu on nyt lähestulkoon valmis. Vielä kun vähän tasoittaa, niin se on siinä. Isoin rykäisy on takana!

Ensi viikolla täytyy hioa ja maalata ainakin toinen olohuoneista käyttökuntoon, mielellään molemmat. Eteinen pitäisi maalata, ja saada putkari paikalle tekemään uudet vesiputket vessoihin ja keittiöön. Niin ja viemäriputkikin kaipailee uutta osaa alakerrassa...

Meillä oli todella mallikkaat talkooapulaiset torstaina, kiitos STT:n toimittajalle ja Uuden porilaisen päätoimittajalle! :)

Enempää en jaksa kirjoittaa tähän aikaan yöstä, mutta kuvien kautta voi eläytyä tunnelmaan...

Tuolta kellarinpohjan hiekkaa heitellään ulos.

Tiimityöskentelyä.
Saunan lattia alkaa olla tarpeeksi syvä. Seinän alta menee jatkossa viemäriputki.


Kunnan liittymästä tuleva viemäriputki vaihdettiin uuteen.