6. maaliskuuta 2015

Kohopenkki ja muita kesäisiä ajatuksia.

Tämä postaus käsittelee lähinnä puutarha-asioita. Nyt on nimittäin se aika vuodesta!

Sain juuri kuulla, että hyvin todennäköisesti saan hevosenlantaa keväällä. Haiseva mutta iloinen asia. Olen nimittäin jo pitkään haaveillut kohopenkistä, ja tänä keväänä taitaa oikeasti olla sen aika.
Kohopenkki rakentuu kerroksista.
Yhteishyvä: Kohopenkin perustaminen.
Kohopenkki on siis vähän kuin suuri kompostilasagne, jossa on päällimmäisenä multakerros. Näihin ohjeisiin olen yhdistellyt eri lähteistä lukemiani vinkkejä.

  •  Penkin teko aloitetaan kaivamalla maasta (minä teen omani nurmikolle) 20-40 cm päälliskerrosta pois. Jos kaivetaan nurmikkoa, pidetään ehdottomasti tallessa ylös kaivettu ruohokerros - sitä tarvitaan kohta! Syntynyt kuoppa saa olla leveydeltään metrin luokkaa, pituuden voi jokainen määrittää itse. 
  • Kuopan pohjalle laitetaan risuja, oksia, puuhaketta - mitä vain ilmavaa puuainesta. Myrkytöntä puuta tietysti, ei mitään käsiteltyjä pihakalusteiden jämiä. Tätä tavaraa saisi tulla aika paksusti, sillä päälle laitettava raskaampi massa lytistää kyllä risuja jonkin verran. Kannattaa tähdätä ainakin 30 cm:n paksuiseen risu- tai oksapatjaan. 
  • Puutavaran päälle asetellaan sitten kasvijätteitä: ruohoa, heinää, naatteja, vähän maatunutta lehtikompostia... Syksyllä tätä tavaraa olisi tietysti enemmän, mutta itse ajattelin kaivella lehtikompostista päälliskerrosta. Ja totta puhuen, minulla jäi puolet tammenlehdistä haravoimatta, joten puun alta löytynee vähän lahonnutta lehtimassaa kilotolkulla. Tähän kerrokseen voi myös asetella multapuoli ylöspäin ne ruohotuppaat, jotka nurmikon pinnasta irtosivat hommaa aloittaessa. 
  • Lehtevän kerroksen päälle voi sitten laittaa muhevaa kompostia. Tai sitä lantaa, jos sitä sattuu olemaan. Kaupasta saa kananlantarakeita, niitä voi ripotella vapaalla kädellä kompostin päälle. 
  • Jos on oikein viitseliäs ja tavaraa riittää, tässä vaiheessa voi tehdä tuplakerrokset vihreää kerrosta ja kompostia. Silloin saa myös korkeamman kohopenkin, jos sellaista tavoittelee. 
  • Päällimmäinen kerros on tietysti multaa. Itse ostan tämän päällismullan kaupasta, niin se on varmasti laadukasta. Meidän pihan savimaata ei kyllä kannata kipata kohopenkin päälle sellaisenaan. Multaa kannattaa laittaa ainakin 20 cm kerros, niin taimet saa istutettua valmiiseen kasvualustaan. 
Kohopenkkiin sopii erityisesti kasvit, jotka vaativat mehevän ja vahvan kasvualustan. Kurpitsa rakastaisi tällaista penkkiä, ja varmasti kurkut ja tomaatitkin viihtyvät. Muistathan vain, että kaikki kasvit eivät pidä toisistaan, joten tarkista kumppanuuskasvilistasta, onko suunnitelmassasi järkeä. Minun penkkiini tulee todennäköisesti kolme kesäkurpitsan tainta ja pari talvikurpitsaa, ja väleihin ehkä jotain kukkivaa koristeeksi. En varmaankaan tee ihan hirveän isoa penkkiä, koska lasagneaineksia on melko vähän. Voin sitten syksyllä kohottaa ja kohentaa penkkiä uudella kasvijätteellä, ja sitten se on ensi keväänä valmis uuteen kasvukauteen entistä ehompana!

Muut suunnitelman liittyvätkin sitten taimikasvatukseen. Multaa on kynsien alla jo aika rankasti, ei parane pureskella. Tomaatintaimet ovat jo itäneet, samoin petuniat. Basilikakin iti neljässä päivässä kylppärin lattialämmityksen päällä. Tänään nostin taimipotit valoisalle ikkunalaudalle, ja oli hauska katsoa, kuinka jo tunnissa valkoisiin varsiin tarttui hennonvihreä sävy.

Ostin kirppikseltä vitosella vanhan ikkunan. Se on kooltaan suunnilleen 40x100 cm, joten siitä saa oikein sievän kasvulaatikon kannen. Enää pitää suunnitella ja tehdä se lasvulaatikko. En ole varman, haluaisinko tehdä sen jollekin korkealle lajikkeelle, vain matalana pysyvälle. Onhan tässä vielä ainakin puolitoista kuukautta aikaa perehtyä asiaan, ja huonolla tuurilla silloinkin on vielä aivan liian kylmä.

Kevättä on kuitenkin ilmassa jo, varsinkin ensi viikolla, sen kertoo Forecan sääennustekin:



Ei kommentteja: