3. tammikuuta 2015

Remonttikatsaus.

Otsikko saattaa johtaa harhaan, meillä ei siis ole mitään suurta remonttia meneillään. Tässä alkoi kuitenkin neljäs vuosi tässä talossa, joten ajattelin summata taloon tehdyt rempat ja pohdiskella pikkuisen tulevaa.


2012
Muutimme taloon kesäkuussa. Kaadoimme pihalta epäkäytännöllisimmät puut pois (lahoja tai liian lähellä taloa). Salaojat tehtiin kunnollisiksi. Pistimme alakerran saunan palasiksi ja tilasimme rakennusliikkeeltä tilalle uuden saunan, suihkuhuoneen ja kuivaushuoneen. Juuri ennen joulua saimme ne. Taloon vaihdettiin myös uudet vesiputket ja uusi liitos kaupungin viemäriin. Uusi paisuntasäiliökin ilmestyi pannuhuoneeseen. Talon sähköjä uusittiin osittain, ja muutama epämääräinen sähköveto purettiin kokonaan pois. Yläkerrasta, meidän makuuhuoneestamme, roudattiin pois vanha hella.


2013
Alkuvuodesta pistettiin yläkerran wc käyttökuntoon. Pihalta kaadettiin vielä muutama puu. Kesällä myllättiin lähinnä pihaa mukavamman näköiseksi, kun vihdoin saimme sen ruohonleikkurinkin! Tapetoin lastenhuoneesta yhden seinän valkoiseksi, jotta huone tuntuisi valoisammalta. Loppuvuodesta laitatettiin lastenhuoneeseen muutama pistorasia lisää, ja portaikkoon liiketunnistinvalo. Vuoden päätteeksi saatiin vielä keittiöön uusi liesituuletin.


2014
Hyvin hiljaista remonttirintamalla. Liesituulettimen vaihdon runtelema seinä maalattiin. Jämämaalilla sudittiin leikkimökin yksi sisäseinä. Loppuvuosi keskityttiin pohtimaan mielekästä lämmitysjärjestelmää ja sen kustannuksia.


2015
Tänäkään vuonna ei varmaankaan tehdä kauheasti. Meidän makuuhuoneesta voisi vähitellen purkaa tiskipöydän ja vesijohdot. Yläkerran vessan viemärinhajusta pitäisi päästä eroon, samoin vanhasta paisuntasäiliöstä. Aion vihdoin pyytää kaukolämpö- ja ilma-vesilämpöpumppufirman edustajan tekemään tarjousta. Putken hormi pitäisi putkittaa kesällä. Saamme remonttilainan maksettua loppuun helmikuussa, joten voimme harkita uutta lainaa heti perään, esimerkiksi sen lämmitysjärjestelmän takia.

Ei kommentteja: