13. huhtikuuta 2014

Vettä sataa, ropisee...

Kunnon kevätsade on kastellut pihamaata tänään. Ei mitään täyskaatoa, mutta kuitenkin tarpeeksi, jotta routa alkaa sulaa syvemmältäkin maasta. Ihana tuoksu ulkona, oikein keväinen ja raikas.

Eilinen meni messumatkalla Tampereella. Tulin samalla liittyneeksi paikalliseen puutarhaseuraan, kun he kerran järjestävät noin käteviä puutarhamessumatkojakin. Tampereen messuilla oli kyllä muutakin kuin puutarhoja, mutta kyllä sitä vihreääkin riitti. Tänä vuonna olin kohtuullinen enkä ahnehtinut mahtavista laareista sipuleita ja mukuloita vain siitä ilosta, että muutkin. Jotain kuitenkin löytyi:

  • Sitruunaverbena. Pakko oli ostaa kokeeksi taimi, kun se kuulosti niin ihanalta. Myyjä varoitteli, että verbenasta kasvaa melkoinen puska pihalle. Täytyy muistaa tämä istutuspaikkaa valitessa! Löysin netistä myös tiedon, että tämä kasvi viihtyy parhaiten aurinkoisessa paikassa. 
  • Sitruunatimjami. Minulla on pihalla tätä, mutta ei näytä säilyneen talven yli. Edellisen talven yrtti pärjäsi mielettömän lumivaipan alla ihan vain multapaakkuna, kun olin tyhjentänyt sen ruukusta syksyllä ja unohtanut kyljelleen maahan! Tänä vuonna penkkiin istutettuna ei näyttänyt selviävän, joten hankin uuden alun messuilta. 
  • Kesäpikkusydän. Tätä kaikki kehuvat, joten pitihän se hankkia. Kukkii kuulemma koko kesän, ja viihtyy myös puolivarjossa. 
  • Jättiverbena. Ostin suosiolla taimen; en usko jaksavani kasvattaa kylmäkäsittelyä vaativia kasveja siemenestä ainakaan vielä. 
  • Daalioita. Daalianeitsyyteni on nyt mennyt. Ostin matalia oransseja ja keltaisia kukkia tulevaa syyskuuta ajatellen. Haluan pastellinvärit jo aiemmin kesällä, ja loppukesän kääntyessä syksyksi on sitten ihana katsella klassisia syksyn värejä pihalla.
  • Särkynyttäsydäntä valkokukkaisena ja tavallisena. Kaksi valkoisen juurakkoa pääsi jo pihalle, kolmatta säästelen varmuuden vuoksi sisällä. Saa nähdä, kuinka niiden käy tuolla kevätkelissä...
  • Nerine. Kylmänarka kasvi, jonka esikasvatan sisällä ja siirrän ruukussa pihalle, kun kesä on jo täällä. Tämä oli ehkä nyt se heräteostos, kunhan vain nappasin pussin kauniin kuvan perusteella. 
Foreca on luvannut oikein keväistä ilmaa, joten minun pääsiäisestäni taitaa tulla ihastuttavan ulkoilmapitoinen. Yritän saada pihan siihen kuntoon, että siellä kehtaa käyskennellä. 



Pihajuttujen lisäksi sisälläkin tapahtuu jossain vaiheessa - olen vihdoin ostanut keittiön seinään sopivan maalin. Siitä raporttia sitten, kun projekti on edes aluillaan...

Ei kommentteja: