Aah, tänään on ollut hyvä päivä! Päivän hohtoa ei vähentänyt edes herääminen aamuneljältä siihen, että kuopuksella oli pää kipeä ja kuumetta. Kuumelääke vei taudin taka-alalle ja unet jatkuivat normaalisti, samoin leikit aamulla. Ei kai mikään kovin vakava tauti.
Aurinko paistoi koko päivän, lapset olivat mummolla puolipäiväkylässä ja minä pääsin ystäväni kanssa Viherlandiaan! Meidän piti käydä vaan "ihan pikaisesti", eli olimme kaupassa vain kaksi tuntia. Harjoitin itsehillintää erityisesti siemenosastolla, enkä ostanut edes mitään söpöstelyruukkuja tai puisia koristeita, vaikka hypistelin varmaan sataa eri tuotetta. Mukaan lähti vain muutama tulilatva (tarjouksesta), muratin pistokas pikkuruukussa ja kimppu ihania keltaisia papukaijanarsisseja. Niin ja neljä gladioluksen sipulia, jotka aion parin viikon päästä laittaa ruukkuun kasvamaan. Toivottavasti säilyvät siihen asti hengissä, niistä kun ei aina tiedä...
Kaupasta tultuani ehdin vielä vähän nuuskia pihalla. Raparperikin yrittää jo työntää punaista maan pinnalle, onneksi ei kovin tarmokkaasti. Sipulikukkapenkistä puskee vaikka mitä, mutta päälle jäätynyt paksu kerros tammenlehtiä hillitsee ja suojaa uhkarohkeita piippoja. Vielä vähän pitäisi odottaa säiden lämpenemistä, niin vaikeaa kuin se onkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti