Tällä hetkellä vapaa-aikaa on niin vähän, että kaikki tällainen vähemmän pakollinen, kuten blogin päivittäminen, pitää tehdä kalenteriin ennalta varattuna aikana. Parina iltana olen jo harkinnut pienen päivityksen kirjoittamista, mutta todennut, että asioilla on järjestyksensä. Olen töissä aamuisin, iltapäivisin ja iltaisin. Kun en ole töissä, olen lasten kanssa. Johonkin väliin yritän myös sovittaa kuntosalilla tai ohjatuilla tunneilla käymistä, koska a) se tekee sekä päälle että vartalolle hirmu hyvää, ja b) täällä kaikki, toistan kaikki, tasapainoisen ihmisen leimaa havittelevat ihmiset ajavat autoilla jonkun liikuntapaikan äärelle vähintään kerran-pari viikossa. Itse en aja, mutta olen yrittänyt töiden jälkeen kipittää puolijuoksua banaani tai energiapatukka suussa salille. Kyytikin kelpaa, jos tuttuja osuu kohdalle (ja osuuhan niitä, ks. kohta b).
Töiden yksi hyvä puoli on palkka. Kun päästään helmikuulle, summaan menot ja tulot ja vihdoinkin soitan putkarille, jos viivan alle jää yhtään ylimääräistä. Tahdon sen yläkerran wc:n käyttökuntoiseksi ja pian! Periaatteessa seinät voisi tasoittaa, pestä ja maalata jo nyt, alle kymmenen seinäneliön maalaaminen ei vie paljon maalia eikä aikaa. Täytyy alkaa fiilistellä sopivaa maalisävyä. Yläkerran aulankin voisi maalata samalla, joten jotain yhteensopivaa ainakin...
Muuten tänne ei kuulu mitään erityistä. Talo on osoittautunut omilla ehdoillaan ihan talvenkestäväksi. Kylmällä kuistilla on sähköllä toimiva varaava pikkupatteri, joka varmistaa, että lämpötila pysyy +5 ja +15 asteen välillä. Pahimmilla pakkasilla lasten ulkohaalarit tuodaan yöksi sisäeteiseen, mutta muulloin riittää parin minuutin lämmitys eteisen pikkupatterin päällä.
Porraskäytävä on kylmä, mutta jos portaikon ja eteisen välisen sisäoven jättää auki, lämpötilaero tasoittuu. Yläkerran aula on kylmä johtuen aulan rikkinäisestä patterista. Omat konstit eivät tepsineet, joten korjataan, kun on rahaa.
Kellarikerroksessa sijaitsevat, uudistetut saunatilat ovat hyvät ja toimivat. Saunasta saa hyvät löylyt, suihkutila toimii arkikäytössä, pyykit mahtuvat nipinnapin narulle, ja tuuletuskin on onnistunut toistaiseksi hyvin. Pitää vain välttää kolmen koneellisen pesemistä putkeen - yksi päivässä on maksimi. Hieman haastavaa nelihenkisessä perheessä, mutta toistaiseksi mennään näillä. Huhtikuussa pyykkejä saa jo ulos kuivumaan aurinkoisina päivinä. Pikkulintujen kiihtynyt laulu tuokin jo kevään mieleen, vaikka helmikuu saattaa heittää hurjat pakkaset ja metrin uutta lunta. Kevättä kohden kuitenkin mennään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti