21. elokuuta 2012

Auts.

Jätin nimettömän puupöllin ja liiterinseinän väliin puita pinotessani. Mikäs hätä siinä muuten, mutta kyseinen pölli oli halkaisijaltaan 60-senttinen. Sormen nivel oli kohon ja kompression ansiosta ihan oireeton, mutta on ilmeisesti päättänyt jälkijättöisesti turvota ja jäykistyä. Onneksi ei ole sormussormi.

Puuhommia riittää edelleen. Kohta otamme isäni kanssa reippaan puuntekotuokion, kun tavoitteena on saada kaikki koivupöllit haloiksi. Legendaarisen maineen omaava "kiinalainen kirves" pääsee tositoimiin, tosin ei minun hyppysissäni. Taidan pysytellä "pikkukirveessä", joka ei sekään ole ihan pieni. Olemme muuten saaneet ihan jokusen vinkin erilaisten sähköllä toimivien koneiden ostamiseksi, sillä ilmeisesti käsin pilkkominen ei ole muotia. En vaan ymmärrä, miksi pitäisi tehdä koneella, jos on aikaa ja intoa tehdä käsin. Ja varsinkaan, jossei pidä koneista.