Aivan huomaamatta vierähti sekin vuosi. 2016 oli todellinen ruuhkavuosi, kaikkia kliseitä mukaillen. Maaliskuun lopulla päädyin töissäni yksikön johtajaksi, kun esimieheni lähti muihin hommiin. Siitä eteenpäin tuntui, että aika vyöryi ylitseni aivan valtavalla vauhdilla. Työni on intensiivistä ja ihanaa, mutta niin ovat myös alakouluikäiset lapsenikin. Niinpä koko ajan tuntuu, että vauhti on valtava.
Rakas puutarhani sai melkolailla lepokauden viime kesänä. Kaivoin yhteen kukkapenkkiin lisää kasvatusalaa ja sain yrttimaalle pari neliötä lisää, mutta siinä se olikin. Kotilot eivät pakkastalven jäljiltä suinkaan kuolleet, vaan voivat paksummin kuin koskaan, kun en ehtinyt tuhoamaan niitä. Ruhtinaallisesta kahden viikon kesälomasta vietin toisen perheen kanssa Kreetalla, joten siinäpä se viherpeukalon kesä menikin, toimistohommissa.
Ihan vähän pihalla tapahtui sitten kesän lopulla. Yhden syysmyrskyn jälkeen päätin, että pihalla kasvavat kaksi jättikokoista mäntyä voivat ehkä kuitenkin päätyä saunan kiukaaseen, ja tilasin puunkaatajan. Männyt olivat upeita ja ihan varmasti hyväkuntoisia, mutta minun mielenrauhani ei kestänyt sitä jännitystä, kun joka myrskyllä mietin, voiko taloon päin kallellaan oleva puu rysähtää yläkerrassa nukkuvien lasten päälle.
Loka-marraskuun lumisateet tulivat hieman aikaisin tuon puusavotan kannalta, sillä pihalla oli vielä muutama kasa risuja jäljellä ensilumen aikaan. Ne tökkäävät nyt ikävästi vastaan kolatessa, mutta onpahan ainakin selvää, missä nurmikon rajat kulkevat. Minulla oli ihan törkeän kipeä iskiasvaiva juuri tuon puunkaadon aikaan, mutta itse asiassa suurten pöllien ronttaaminen ja vierittäminen varastoon tekikin tosi hyvää alaselälle. Piha tuntui oudon valoisalta ja avoimelta puiden kaadon jälkeen, mutta nyt talvella on jo huomattava ero siinä, miten paljon enemmän valoa pihaan tulee, kun länsirajalla ei ole enää suurta mäntyä varjostamassa. Saimme ainakin tunnin verran lisää ilta-aurinkoa pihaamme. Samassa rytäkässä pyysin puunkaatajaa pistämään matalaksi täysin pystyynkuolleen orapihlaja-aidan, ja ensi keväänä jännitetään sitten, nouseeko siitä aidantyngästä yhtään uutta kasvua. Jos ei, tulee kiire miettiä tilalle jotain muuta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti