Puutarhakatsaus.

Taas on takana yksi kasvukausi. Tämä oli puutarhan kannalta oikeastaan vasta toinen kunnon kesä, koska ensimmäisenä kesänä pihaa myllättiin ihan syksylle saakka, eikä oikein mitään uutta voinut vielä tehdä. Muutaman pensaan sain istutettua jo silloin, ja ne ovat kyllä kasvaneet mainiosti.

Vieläkin on punaviinimarjoja pensaissa. Kuopus tykkää napsia niitä ulkona leikkiessään, tulee aina suupielet punaisina sisälle leikeistään. Mehuja sain keiteltyä parikymmentä pulloa kellariin, mutta sattuneesta syystä aika moni pullo oli olutpullokokoa... Yksi pullo otettiin jo viime viikonloppuna testaukseen, ja olipas muuten punamustamehu hyvää! Mustaviinimarjoja oli ehkä kymmenesosa, mutta se riitti syvän maun turvaamiseksi. 

Tomaatit raukat ovat ehkä vähän kärsineet kylmistä öistä. Ei avomaalla oikein saa mahtavaa satoa, vaikka kuinka olisi lämmin eteläseinusta. Täytynee kantaa nuo loput sisälle, kunhan vain löydän jonkun sopivan reseptin vihreille tomaateille... Tuolla kauimmaisena on muuten uskomattoman kokoisia häränsydäntomaatteja!

Ilta-aurinko paistaa rajalla kasvavien puiden lomasta. Juuri katsoin netistä, että aurinko laskeekin jo ennen iltaseitsemää. Viikon päästä vartin yli kuusi tulee jo hämärää, voi tätä syksyä! Olemme karsineet rajalta jokusen vaahteran, mutta edelleen haravoitavaa riittää. Eikä se haravointi haittaa, vaan ne tuhannet siementaimet, joita joudun nyppimään nurmikolta alkukesästä...

Tältä piha näyttää kaakkoisnurkasta katsottuna. Kasvimaa on vielä kovin pieni, mutta kasvaa vuosi vuodelta. Eilen siivosin kasvimaalta pois pakkasen puremat kesäkurpitsat ja pavut ja muokkasin maan. Maa-artisokat ja palsternakat saavat kasvaa vielä mullan suojissa. Yrtitkin ovat kummasti selvinneet hallaöistä, mutta pitäisi varmaan leikata nippuja sisälle kuivumaan ihan lähiäpäivinä. Pakkanen on jo täynnä tuoreyrttejä.

Pari askelta taaksepäin edellisen kuvan ottopaikasta ja käännös ympäri, niin näkymä onkin jo näin surullinen. Piharakennuksen ja tontinrajan väliin jää tällainen väliinputoaja-alue, jolle en ole saanut vielä tehtyä mitään. Lehtikompostori möllöttää yksinään kuusipöllien seurana. Ja kymmenen metrin päässä menee kaupungin kävelytie, joten valitettavan moni todistaa tätä rappiotilaa päivittäin...

Onneksi oikean tien varrelta pihaan kurkkiessa sentään näkyy edes vähän mukavampia juttuja - jos ei katso tuonne penkin alle kovin tarkasti.

Ilmeisesti joka toinen vuosi on hyvä pihlajanmarjavuosi. Toivottavasti saamme taas tilhiparven kylään, niin kuin kaksi vuotta sitten!