Syyskuu.

Ulkona sataa vettä. Kävelin juuri kotiin ystävien tupareista vajaan 30 metrin päästä, ja yritin samalla tiirailla pienen metsikön läpi pihallemme. Vielä tästä ei paljon näy tuonne tielle, vain ikkunasta kajastava valo, mutta lehtien pudottua, pahimman mörkösyksyn aikaan, olemme kyllä aika paljaana tässä. Täytyy miettiä tuohon rajan tuntumaan sellaisia kasveja, jotka pudottavat lehtensä myöhään tai pysyvät ikivihreinä.

Talon kulmalla kasvanut, kaatoa odotellut puu on nyt lähtenyt. Pöllit odottavat pilkkojaansa, osa on jo pinottu liiterin seinustalle. Kaataja pilkkoi puun ja vei oksat mennessään. Oli muuten paras ratkaisu ikinä! Meidän tontille ei varsinaisesti tarvita enää yhtään enempää risuja tai oksanpätkiä.

Maanantaina tilaan mullan. Ruoho ehtii vielä juurtua, jossei ihan kauhean kylmää tule. Vähitellen voisi alkaa myös istutella kukkasipuleita. Ostin yli 200 sipulia, joten ihan heti ei lopu kesken. Tämän kevään perusteella tiedän jo, ettei pihasta nouse mitään ihania kukkaisyllätyksiä, joten itse on raivattava tie kukoistukseen, vai miten se menikään...

Leikkimökistä vielä visuaalista todistetta; nätisti se nostettiin pensasaidan yli tieltä juuri oikealle kohdalleen. Nyttemmin valkoinen kaide on jo saanut kauniit begoniat kylkeensä ja maassa ikkunan alla kasvaa mustasilmäsusanna ja lyhtykukka.

Leikkimökki pihan luoteiskulmalla.