16. heinäkuuta 2012

Tapetointimania.

Tapetoin keskikerroksen wc:n. Se on nyt entistä retrompi, ja hyvin DIY. Yläkerran vessaakin voisi alkaa miettiä, alan olla kyllästynyt saattelemaan unista kolmevuotiasta portaita alas keskellä yötä. Yläkerran vessasta voisi tehdä vaikka vielä vähän persoonallisemman, esimerkiksi laittamalla koristeellisen peilin ja jotkut näyttävät kukkatapetit. Hieman vaan tuntuu, ettei puolisoni ajattele asiasta samalla lailla... Lienee tarpeen keksiä kompromissiratkaisu.

Keskikerroksen tehostetapetin laittokin eteni parin vuodan verran. Enää täytyisi päättää, kannattaako hirvittävän kallista tapettia laittaa myös siihen kulmaan, johon tullee takka parin vuoden sisään.

Piha on edelleen kuopilla ja kummuilla, mutta ehkäpä tällä viikolla tilanne paranee. Toivotaan niin. Näillä sateilla ainakin nurmikonsiemenet itäisivät.