Lunta satoi.

Jokohan tänään satanut lumi pysyisi? En ole talven ystävä, mutta onhan tuo valkea kerros maan päällä aivan verraton valon kannalta. Pimeys ei ole ihan niin vallitsevaa, kun maa on valkea.

Kulunut viikko oli taas osoitus siitä, kuinka asioita ei vain voi hallita. Minulla piti olla lyhyt ja leppoisa viikko ala-asteella, paljon aikaa hoitaa asioita työpäivän jälkeen ja tilaisuuksia olla enemmän lasten kanssa. Murphyn laki kuitenkin teki tehtävänsä, ja esikoisemme nappasi jostain lauantaiaamuksi vatsataudin. Niinpä viikko noudatti seuraavaa kaavaa: esikoinen lauantaina, isänsä maanantai-iltana, kuopus keskiviikkona ja minä torstaina. Perjantaihin mennessä olin niin voipunut kaikesta siitä sairastamisesta ja sen ennakoimisesta, ettei lyhyestä ja helposta voinut enää puhua. Ensi viikko on taas pitempi ja mahdollisesti työläämpikin, mutta ainakaan se ei todennäköisesti mene vastaavan taudin kourissa (en viitsi edes ajatella mitään influenssoja)...

Nyt, kuitenkin, maassa on rauha ja lunta myös. Keittiön pöydällä on uusi väliaikaispöytäliina (sitä täydellistä odotellesa) ja joulukaktuksetkin kukkivat. Ja hei, noita kernipintaisia pöytäliinoja saa vaikka missä kuoseissa täältä meidän omalta kylältä, eli voi mennä vaikka kävellen lasten kanssa ostoksille! Pitää iloita näistä vähistä palveluista, pianhan täältä lähtee Alko ja kirjastokin, joten jatkossa juomme vain maitoa ja luemme vain kotiin tilattuja lehtiä, tai jotain sellaista...

Veronpalautuksiin on enää puolitoista viikkoa, joten taidan sukeltaa kodinkoneiden ihmeelliseen maailmaan ja alkaa valita meille uutta pyykinpesukonetta. Tuo vanha päältätäytettävä on ihan kiva ja ehjä, mutta sen lyhyin normaaliohjelma suurelle täyttömäärälle kestää vaatimattomat 2,5h... No can do. Onneksi on verot ja niiden liikamaksu!

Suunnitelmia.

Töissä on ollut ihan hivenen rauhallisempi viikko, joten olen ehtinyt miettiä asioita.

Liesituulettimen vaihto alkaisi olla ajankohtaista - sitä vanhaa, mahdollisesti jopa 60-luvun Upoa en uskalla käyttää, koska se on täynnä rasvaa ja maalikin irtoilee pitkinä liuskoina pinnasta. Tässä vielä kuva, jossa keittiö on alkuperäisasussaan. Kaikki muu on jo muuttunut, mutta liesituuletin on edelleen sama vanha (ja seinät edelleen mintunvihreät).

Tuo liesituuletin lähtee toivottavasti vielä tämän vuoden puolella. Ensi pitää vaan löytää uusi, ja ennen sitä pitää saada asentajan arvio siitä, minkälainen liesituuletin tuohon paikkaan käy. Tuo liesituulettimen yläpuolella oleva kaappi oli jo ihan purkutuomion saanut, eikä sitä maalattukaan kunnolla, mutta nyt voikin tietysti käydä niin, että se on helpompi vain jättää paikoilleen. Siinä tapauksessa meillä on yksi hyvin kevyesti pohjamaalattu kaapinovi huolella maalattujen joukossa...

Pieniä muutoksia. Osassa huoneista on ollut ihan kamalan rumat verhokiskonsuojukset, sellaiset lastulevystä tehdyt ja puupintaa imitoivalla kontaktimuovilla päällystetyt. Olen nyt kolmesta huoneesta saanut irroitettua ne, ja tilalla on verhotangot. Joissain huoneissa ne verhokiskonsuojukset ovat puuta ja valkoiseksi maalatut, eivätkä näytä ollenkaan niin kamalilta, joten olkoot vielä paikoillaan. Ei ole kovin ekologista vaihtaa kaikkia osia vain sen takia, että pystyy tai haluaa. Tässä pitää tasapainoilla etiikan ja estetiikan rajamailla, kompromisseja hakien.

Sähkäriä kaivataan edelleen, en vain ole ehtinyt soittaa vielä (enkä siivota lastenhuonetta esittelykelpoiseksi, koska jotenkin kummallisesti rojut leviävät joka päivä uudestaan lattialle). Tarvitsemme kipeästi lastenhuoneeseen lisää pistorasioita, yksi toimiva ei ihan riitä! Ja toinen kattolampun paikkakin saattaisi olla kätevä, niin valo jakaantuisi suurehkoon huoneeseen tasaisemmin.

Puutarhasuunnitelmat ensi kesää varten ovat aluillaan. Niistä varmasti lisää tuonnempana...

Kohta on myös se aika vuodesta, jolloin kaivan esiin joulureseptit ja alan visioida joulun menuuta. Suurinta osaa valitsemistani resepteistä en lopulta tee, koska syöjiä on aika vähän, mutta onpahan taas saanut suunnitella jotain! En ole erityisen jouluihminen mutta pidän paljon ruoasta, joten meidän joulussa ruoka on tärkein elementti, ainakin aikuisille. Mikään ei muuten lähennä pariskuntaa niin tehokkaasti kuin tulikuumien, jauhoisten perunoiden kuoriminen imellettyä perunalaatikkoa varten, kannattaa kokeilla! Siinä on sitä jotain, kun kello tikittää puoltayötä, terästetty glögi jäähtyy lasissa ja perunanpalanen toisensa jälkeen putoaa kallistuvasta haarukasta kuoriastian puolelle. Kärsimme yhteisen hyvän vuoksi, vuosi toisensa jälkeen. Ja aina se perunalaatikko maistuu yhtä hyvälle! ("Lapset, sitä on sitten pakko syödä, isi ja äiti ovat ihan itse tehneet sen ja se oli kuulkaa melkoinen homma tänäkin vuonna!")

Marraskuu, otaksun.

Tänään oli syksyn harmaata melankoliaa huokuva päivä, joten houkuttelin (=pakotin) perheeni metsäretkelle Rasuanniemeen, hiekkaharjupohjaiselle niemelle, joka kapenee kapenemistaan, kunnes seistään kärjessä ja varotaan kastelemasta kengänkärkiä. Usva teki mäntymetsästä maagisen - oli helppo kuvitella, millaisista maisemista tarinankertojat ovat aikanaan hakeneet inspiraatiota maahis-, peikko- ja tonttutarinoilleen.

Metsässä on aina ihanaa - tuntuu, että voimat palautuvat ja askel kevenee. Välillä tuntuu niin typerältä, että lähialueillamme on näin upeita paikkoja, ja silti tulee käytyä niissä niin harvoin. Toisaalta metsästäkään ei nauti, jos sinne menee hampaita kiristellen ja kelloa vilkuillen. Parasta on vain kävellä ja fiilistellä kaikilla aisteillaan, ja juuri niin me teimme tänään.