Ilmastonmuutos mikroskaalassa.

Kahden päivän sisään on ollut myrskypuhureita, auringonpaistetta, vesisadetta, lumisadetta ja rakeita. Parhaimmillaan samaan aikaan paistoi aurinko ja satoi lunta. Mielipuolinen kevätsää, mutta varmaan aika tyypillinen.

Olen laittanut itämään vasta tomaatteja, kelloköynnöstä, harjaneilikkaa, sirokesäkynttilää, maurinmalvaa, basilikaa ja meiramia, mutta kaikki ovat itäneet. Tomaatit kaipaavat jo koulimista, taidan säästää lauantaille. Minä siirrän itäneet pikkupotit kuistille, jossa on hirveästi valoa mutta aika kylmää. Yöllä lämpö laskee alle kymmenen asteen. Kelloköynnös ei tykkää, mutta eipähän venähdä liian pitkäksi kesää odotellessaan. Yhtenä vuonna sain irrotella sen verhokiskoista, kun olin innoissani päästänyt sen kasvamaan kaksimetriseksi sisällä.

Odotan kuumeisesti ensi viikon puutarhamessuja. Täältä meidän pikkupaikkakunnaltamme järjestetään sinnne bussiretki, joten saan tuotua taimet turvallisesti kotiin saakka ilman junaseikkailuja. Ostoslistalla on ainakin pelargoneja ja sitruunaverbenaa. En ole koskaan palannut messuilta tyhjin käsin, mutta lompakko tuntuu aika kevyeltä messuviikonlopun jälkeen...

Kevättä kohti.

Helmikuu sujahtaa joka vuosi yhtä nopeasti ohi. Pitkän ja synkän tammikuun jälkeen tuntuu, että helmikuussa päivät pitenevät silmissä, ja räystään reunalta putoavat ensimmäiset vesitipat saavat ihmisen suorastaan euforiselle tuulelle. Kevät tulee! Ja näinpä tänäkin vuonna koittaa hetki, jolloin huomaan tämän neliviikkoisen kuukauden vetelevän viimeisiään, vaikka se taas vasta alkoi. Maaliskuu on jo rehdisti kevättalvinen kuukausi, ja sen kyllä huomaa luonnossakin.

Leikkasin pari päivää sitten omenapuista ylipitkiä versoja maljakkoon. Nyt ne alkavat pikkuhiljaa puskea hiirenkorvia. Meidän pihan omenapuut ovat vielä sen verran pieniä, ettei niistä ihan hirveästi riitä leikeltäväksi. Laiminlöin kuitenkin ensimmäiset pari vuotta yhden niistä hoitoleikkausia sen verran pahasti, että nyt puu on aivan kuin puberteettiin ehtinyt nuorukainen - pitkiä raajoja ja epävarmaa olemusta pullollaan. 

Kevät saa ihmisen tekemään heräteostoja. Ystävänpäivän tarjouksena bongasin käsittämättömän edulliset lennot Kööpenhaminaan koko perheelle. Kävimme Köpiksessä lokakuussa 2015, joten kaupunki on jo tuttu. Nyt lähdemme huhtikuussa katsomaan, miltä kaupungin kevät näyttää. Vähän kyllä kirvelee jättää piha ja istutukset tuohon aikaan vuodesta, mutta onhan siinä onneksi pääsiäinen juuri ennen, jolloin pääsen puuhaamaan pihatöitä (mikäli sää on keväinen). Ja ainahan voi olla, että Suomessa sataa lunta vielä pääsiäisenä...

Siemenet tilaukseen!

Olin mielestäni tänä vuona erittäin maltillinen, kun jätin siementilauksen helmikuulle. Tänään en kestänyt enempää viilipyttyilyä, vaan klikkasin itseni verkkokauppojen ihmeelliseen maailmaan. Olen tässä neljän puutarhurivuoden aikana tilannut useammastakin nettikaupasta siemeniä, enkä koskaan ole pettynyt. Toissavuonna tilasin oikein jättitilauksen ruotsalaiselta Impectalta - siitä riittikin kahdeksi vuodeksi viljeltävää. Tänä vuonna mietin jo etukäteen tarpeeni ja päätin ostaa vain kaksi tai kolme heräteostosta siihen päälle - tein nimittäin siemenpussi-inventaarion kuistilla nököttävälle siemenlaatikolle ja totesin, että vähintään nelisenkymmentä pussukkaa sieltä löytyy ihan ilman uusia lisäyksiäkin...

Tästä se joka vuosi lähtee!

Tänä vuonna tilasin Hyötykasviyhdistykseltä tomaattia, kesäkurpitsaa, hernettä, salkopapua ja kelloköynnöstä. Tomaatit ovat lähinnä sydäntäni ja niitä olenkin viljellyt melkoisella pieteetillä tuossa talon eteläseinustalla joka vuosi. Ruukuissa ovat kasvaneet eri vuosina Tiny Tim, Red Profusion, Cuor di Bue, Moneymaker, Gardener's Delight, Ciliegia ja Sungold. Tässä pienet esittelyt parhaista kirsikkatomaateista:

• Sungold. Ei sitä suotta kehuta, se on aivan ylivertaisen ihanan täyteläisen ja makean makuinen jopa vielä vähän  raakana. En ole montaa tomaattia sisälle asti kantanut, kun olen napsinut kypsyvät tomaatit suoraan pensaasta kasveja hoitaessani... 
• Ciliegia. Täyteläinen maku, hauska pisaran muoto. Jos jostain syystä taimet sekoittuvat (voiko sellaista tapahtua jollekin tumpelolle, kröhm), tämän tomaatin tunnistaa kyllä sitten satovaiheessa. Isäni sanoi tästä italialaisesta tomaatista, että "kyllä kulinaristimaan tomaatin tunnistaa". 
• Gardener's Delight. Erittäin hyvä perustomaatti. Voi kasvaa kohtalaisen suureksikin, ja maku on tasaisen varman maukas. Tämä on ollut mukavan tuottelias tomaatti, tosin kylminä kesinä sato on jäänyt vähäiseksi ja osa tomaateista on jäänyt aivan vihreiksi raakileiksi. 

Ciliegia.

Pitkän ajan ennuste on luvannut keväästä vähän tavanomaista leudompaa, joten toivottavasti voin aloittaa taimiviljelyn länteen suuntaavalla kuistillamme jo helmi-maaliskuun taitteessa. Kelloköynnös ja tomaatit starttaavat aina viljelykauden, ja viime vuotta lukuunottamatta olen aina tuikannut siemenet multiin hiihtolomaviikolla. Kyllä tässä vielä melkoinen viherpeukalokuume nousee, kunhan päivät pitenevät ja kevät lähestyy!

Omaa aikaa etsimässä

Kuten kerrottua, viime vuosi meni hyvin pitkälti työn ehdoilla. Toisillehan tuo on arkea, mutta minä olen tehnyt niin vahvasti väliaikaisia keikkatöitä aina, että tuollainen ihan oman työn ja työyhteisön kehittäminen on aivan uutta ja tosi mukaansatempaavaa. Olen ollut työni kanssa aika pitkälti naimisissa, ja niinpä kaikenlainen itsensä kehittäminen onkin rajoittunut vain ammatilliseen puoleen. Tänä vuonna haluaisin olla vähän enemmän tasapainossa työn, perhe-elämän ja vapaa-ajan suhteen. Yhden askeleen olenkin jo tehnyt asian eteen: aloitan ensi perjantaina ilmajoogan. - Senkin tosin yhdessä kolmen työkaverin kanssa, jos rehellisiä ollaan. Mutta uskoisin silti, että siinä saa tunnin ajaksi päässä pyörivät ajatukset tauolle. Lisäksi olen nyt kohtalaisen tosissani merkkaillut kaloreita kännykkääni lataamaani appsiin, joka sitten ilmoittaa, jos ja kun olen syönyt liikaa. En yritä pudottaa painoani mitenkään hurjan paljon, mutta haluan vain varmistaa, etteivät talven kaamossyömisen aikana tulleet kilot jämähdä paikoilleen. Tuskin se laihtuminen tästä vuosi vuodelta helpottuukaan, kun ikä alkaa jo kolmosella...

Lisäksi yritän jatkossa jättää aikaa jollekin niinkin arkipäiväiselle kuin tv:n katsomiselle. En juurikaan katso mitään tv-ohjelmia suoraan lähetysaikaan, mutta tykkään kyllä katsella vaikkapa Netflixiltä jonkun sarjan kohtalaisen intensiivisenä katselumaratonina vaikkapa viikon sisään. Mieheni ei lämpene tuolle tahdille, joten valvon sitten yksin illat ja yöt, kun "jos vielä yksi jakso" -ajattelu saa valtaansa. Katsoin vähän aikaa sitten The Crownin ja tykkäsin tosi paljon. Brittisarjat viehättävät aina, varsinkin, jos niissä on vähän politiikkaa mukana. Lasten kanssa aloimme syksyllä katsoa Doctor Who:ta ja olemme kaikki nyt tosifaneja. Sarja sopii ihan hyvin jo alakoululaisillekin, sarjan vaihtuvat pahikset ovat aina niin örkkimäisiä ja selkeästi mielikuvituksen tuotetta. Milloinkaan ei ole liian aikaista opettaa lapsia nokkelan brittihuumorin ystäviksi!

http://www.denofgeek.com/us/tv/doctor-who/252271/doctor-who-the-questions-surrounding-series-10-and-beyond

Alitajuntani on selkeästi vaistonnut, että kuljemme kohti kevättä, sillä koko talven yöpöydällä pölyttyneet puutarhakirjat ovat alkaneet taas kiinnostaa. Olen lukenut lempikirjojani läpi uudestaan vuoden tauon jälkeen ja saanut taas paljon inspiraatiota. Tulevana kesänä haluaisin toteuttaa ainakin yhden istutusalueen luomisen talon varjoisalle puolelle, vieläpä paikkaan, johon putoaa katolta lunta talvisin. Maa on erittäin kovaa savimaata, joten jonkinlainen kohopenkki lienee ainoa mahdollisuus. Aamuauringon jälkeen suoraa säteilee valittuun kohtaan vain juhannuksen tienoilla myöhään illalla, joten paikka on todellakin aika varjoinen, vaikkakaan ei synkkä. Angervot voisivat toimia ainakin. Onhan tässä onneksi aikaa mietiskellä ja suunnitella - toteuttaminen on sitten asia erikseen ja todellinen näytön paikka.

Muuten taidankin ensi kesänä lähinnä yrittää parannella jo olemassa olevia istutusalueita ja pohdiskella, mitä entiseen mäntymetsään nyt voi istuttaa, kun maa tuskin pysyy happamana jatkossa ja aurinkoakin länsinurkka saa jatkossa huimat määrät. Täytynee käydä kaivamassa maahan pieni testikolo keväällä, jotta selviää, minkälaista maaperää siinä mustikan- ja puolukanvarpujen alla on. Joku pieni metsäpuutarha olisi kyllä ihana, mutta mitä on metsäpuutarha ilman puita?!

Toisen pitkän ajan päästä.

Aivan huomaamatta vierähti sekin vuosi. 2016 oli todellinen ruuhkavuosi, kaikkia kliseitä mukaillen. Maaliskuun lopulla päädyin töissäni yksikön johtajaksi, kun esimieheni lähti muihin hommiin. Siitä eteenpäin tuntui, että aika vyöryi ylitseni aivan valtavalla vauhdilla. Työni on intensiivistä ja ihanaa, mutta niin ovat myös alakouluikäiset lapsenikin. Niinpä koko ajan tuntuu, että vauhti on valtava.

Rakas puutarhani sai melkolailla lepokauden viime kesänä. Kaivoin yhteen kukkapenkkiin lisää kasvatusalaa ja sain yrttimaalle pari neliötä lisää, mutta siinä se olikin. Kotilot eivät pakkastalven jäljiltä suinkaan kuolleet, vaan voivat paksummin kuin koskaan, kun en ehtinyt tuhoamaan niitä. Ruhtinaallisesta kahden viikon kesälomasta vietin toisen perheen kanssa Kreetalla, joten siinäpä se viherpeukalon kesä menikin, toimistohommissa.

Ihan vähän pihalla tapahtui sitten kesän lopulla. Yhden syysmyrskyn jälkeen päätin, että pihalla kasvavat kaksi jättikokoista mäntyä voivat ehkä kuitenkin päätyä saunan kiukaaseen, ja tilasin puunkaatajan. Männyt olivat upeita ja ihan varmasti hyväkuntoisia, mutta minun mielenrauhani ei kestänyt sitä jännitystä, kun joka myrskyllä mietin, voiko taloon päin kallellaan oleva puu rysähtää yläkerrassa nukkuvien lasten päälle. 

Loka-marraskuun lumisateet tulivat hieman aikaisin tuon puusavotan kannalta, sillä pihalla oli vielä muutama kasa risuja jäljellä ensilumen aikaan. Ne tökkäävät nyt ikävästi vastaan kolatessa, mutta onpahan ainakin selvää, missä nurmikon rajat kulkevat. Minulla oli ihan törkeän kipeä iskiasvaiva juuri tuon puunkaadon aikaan, mutta itse asiassa suurten pöllien ronttaaminen ja vierittäminen varastoon tekikin tosi hyvää alaselälle. Piha tuntui oudon valoisalta ja avoimelta puiden kaadon jälkeen, mutta nyt talvella on jo huomattava ero siinä, miten paljon enemmän valoa pihaan tulee, kun länsirajalla ei ole enää suurta mäntyä varjostamassa. Saimme ainakin tunnin verran lisää ilta-aurinkoa pihaamme. Samassa rytäkässä pyysin puunkaatajaa pistämään matalaksi täysin pystyynkuolleen orapihlaja-aidan, ja ensi keväänä jännitetään sitten, nouseeko siitä aidantyngästä yhtään uutta kasvua. Jos ei, tulee kiire miettiä tilalle jotain muuta...