19. lokakuuta 2014

Bittersweet symphony

Olipa taas ihanaa olla Lontoossa! Olen viettänyt kohtalaisen paljon aikaa kaupungissa, tai oikeammin sanottuna olen käynyt Lontoossa lukuisia kertoja. Pisin pätkä oli yläasteen jälkeen au pairina Lontoossa viettämäni kesä. Walesissa asuessani kävin melkein joka toinen kuukausi pääkaupungissa. Takaisin Suomeen muutettuani olen pyrkinyt käymään Lontoossa edes parin vuoden välein, koska sinne on aina ikävä. Tämä viimeisin reissu taisi olla viides kymmenen vuoden sisään.




Aina Lontoossa ollessani mietin, miten ihanaa siellä olisi asua. Vanhat tiilifasadit, upeasti kukkaistutuksin koristellut parvekkeet ja sisäänkäynnit, muurien peittämät takapihat, joista näkee vain vilauksen korkeimmista puista. Ikivanhat lehtipuut, jotka levittelevät käppyräisiä oksiaan aukioiden reunoilla. Puistot - kaupungin keuhkot - joissa voi pysähtyä juomaan kahvia puiselle penkille lintulammen edustalle. Oravat tulevat hakemaan pähkinöitä kädestä ja vesirajassa joutsenet pitävät pulut kurissa majesteetillisen matalalla vaakunnallaan.




Britit eivät harrasta pitkiä lounaita, vaan kylmä valmisruoka napataan jostain lukuisista kaupoista, ja se syödään hyvällä ilmalla lähipuistossa. Nyt ei ole kyse mistään äitien tekemästä nakit ja muusi-annoksesta, vaan supermarketeissa ja apteekkeinakin toimivissa monitoimikaupoissa on tarjolla hirveät määrät terveellistä ja maukasta ruokaa. Vaikka rakastan myös kolmioleipiä, oli ihanaa syödä pieni annos marokkolaista couscoussalaattia ja toinen sushia. Kaverin kanssa voi jakaa tuoreen maalaispatongin ja purkillisen samana päivänä tehtyä hummusta. Jälkiruoaksi voi napata jonkun lukuisista hedelmäsalaateista. Suosikissani oli mansikoita, karhunvatukoita, viinirypäleitä ja pensasmustikoita.

Ja se ihmisten määrä! Oxford Street on aivan kauhea ruuhka-aikaan, mutta lapset tahtoivat Hamleysille, mies HMV:lle ja minä Marks&Spencerille, joten tungoksen sekaan oli ahtauduttava. Onpahan jotain, mitä muistella, kun täällä kotikylässä lenkillä käydessään kävelee pääkadun halki ketään kohtaamatta.


Kotiintulo oli melkoisen kylmäävä: olimme lähteneet t-paitakeleistä, ja lentokoneesta noustuamme Suomessa oli keskiyö ja pakkasta. Kotipihassa auton mittari näytti -5 C. Syksyn viimeiset mansikat olivat jäätyneet ikkunalaudan ruukkuunsa, vasta hieman punertavat tomaatit olivat kirjaimellisesti heittäneet henkensä eli raakileensa jäätyneelle nurmikolle. Tammikin oli päättänyt alkaa nakuilla ja pudottanut kaikki satatuhatta lehteään noin neljäsosan pihastamme kattavalle alueelle. Intiaanikesästä Suomen alkutalveen, näin siinä joskus voi käydä.

12. lokakuuta 2014

Lomalle!

Lähdemme koko perheen kanssa kolmen yön kaupunkimatkalle Lontooseen tiistaiaamuna. Voitte halutessanne arvata, kumpi sääennuste on kotikaupunkiimme ja kumpi lomakohteeseen...

www.foreca.fi
www.foreca.fi


5. lokakuuta 2014

Puutarhakatsaus.

Taas on takana yksi kasvukausi. Tämä oli puutarhan kannalta oikeastaan vasta toinen kunnon kesä, koska ensimmäisenä kesänä pihaa myllättiin ihan syksylle saakka, eikä oikein mitään uutta voinut vielä tehdä. Muutaman pensaan sain istutettua jo silloin, ja ne ovat kyllä kasvaneet mainiosti.


Vieläkin on punaviinimarjoja pensaissa. Kuopus tykkää napsia niitä ulkona leikkiessään, tulee aina suupielet punaisina sisälle leikeistään. Mehuja sain keiteltyä parikymmentä pulloa kellariin, mutta sattuneesta syystä aika moni pullo oli olutpullokokoa... Yksi pullo otettiin jo viime viikonloppuna testaukseen, ja olipas muuten punamustamehu hyvää! Mustaviinimarjoja oli ehkä kymmenesosa, mutta se riitti syvän maun turvaamiseksi. 



Tomaatit raukat ovat ehkä vähän kärsineet kylmistä öistä. Ei avomaalla oikein saa mahtavaa satoa, vaikka kuinka olisi lämmin eteläseinusta. Täytynee kantaa nuo loput sisälle, kunhan vain löydän jonkun sopivan reseptin vihreille tomaateille... Tuolla kauimmaisena on muuten uskomattoman kokoisia häränsydäntomaatteja!



Ilta-aurinko paistaa rajalla kasvavien puiden lomasta. Juuri katsoin netistä, että aurinko laskeekin jo ennen iltaseitsemää. Viikon päästä vartin yli kuusi tulee jo hämärää, voi tätä syksyä! Olemme karsineet rajalta jokusen vaahteran, mutta edelleen haravoitavaa riittää. Eikä se haravointi haittaa, vaan ne tuhannet siementaimet, joita joudun nyppimään nurmikolta alkukesästä...



Tältä piha näyttää kaakkoisnurkasta katsottuna. Kasvimaa on vielä kovin pieni, mutta kasvaa vuosi vuodelta. Eilen siivosin kasvimaalta pois pakkasen puremat kesäkurpitsat ja pavut ja muokkasin maan. Maa-artisokat ja palsternakat saavat kasvaa vielä mullan suojissa. Yrtitkin ovat kummasti selvinneet hallaöistä, mutta pitäisi varmaan leikata nippuja sisälle kuivumaan ihan lähiäpäivinä. Pakkanen on jo täynnä tuoreyrttejä.



Pari askelta taaksepäin edellisen kuvan ottopaikasta ja käännös ympäri, niin näkymä onkin jo näin surullinen. Piharakennuksen ja tontinrajan väliin jää tällainen väliinputoaja-alue, jolle en ole saanut vielä tehtyä mitään. Lehtikompostori möllöttää yksinään kuusipöllien seurana. Ja kymmenen metrin päässä menee kaupungin kävelytie, joten valitettavan moni todistaa tätä rappiotilaa päivittäin...



Onneksi oikean tien varrelta pihaan kurkkiessa sentään näkyy edes vähän mukavampia juttuja - jos ei katso tuonne penkin alle kovin tarkasti.



Ilmeisesti joka toinen vuosi on hyvä pihlajanmarjavuosi. Toivottavasti saamme taas tilhiparven kylään, niin kuin kaksi vuotta sitten!